lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Saunan opit

6.2.2009 9:04

Kuten komiikka, myös onni perustuu toistoon. Siksi menin taas saunaan; se on hyvä paikka.

Ovella saunan isäntä sanoi, että kun naisten puoli oli ollut tyhjä, hän oli päästänyt sinne perheen lapsineen. Miehen voisi ajaa pois tarvittaessa.

Mutta ei mies vaikuttanut erityisen häiritsevältä. Perhe osoittautui siskoksi ja veljeksi, jotka kumpikin saunoivat oman pienen lapsensa kanssa. Lojuimme sitten lauteilla, veli, sisko, ja tuntematon nainen. Lapset istuivat punaisessa saavissa saunan lattialla. Sieltä kuului onnellista ähinää ja läiskytystä.

Suljin silmäni ja otin löylyä. Tunsin hetken jonkinlaista ylpeyttä siitä, että olen suomalainen: kotoisin maasta, jossa siskot, veljet, lapset ja naiset kylpevät yhdessä. Ja että muualla tämä ei varmasti olisi mahdollista. Mietin, olikohan tämä nyt kansallistunnetta, sitä viatonta iloa, jonka siemenistä sodat lopulta syttyvät.

Hollantilainen ystäväni oli maahan saapuessaan huvittunut suomalaisesta nationalismista ja kynttilänhohtoisista itsenäisyyspäivän herkistelyistä. Hän sanoi, että oli kotimaassaan oppinut pitämään kansallisylpeyttä sivistymättömänä, jopa vaarallisena. Suomessa kansallistunteen valtaan saattoivat koska tahansa heittäytyä nekin, jotka vastustivat armeijaa ja Siniristilipun laulamista kouluissa. Umpikaupunkilaisetkin suomalaiset kertoivat hänelle yhä uudelleen, ettei hän voisi ulkomaalaisena milloinkaan ymmärtää metsää niin kuin he.

Itse tulin kieltämättä ajatelleeksi lauteilla, ettei ulkomaalainen ymmärtäisi saunaa. Toisaalta suosikkisaunassani käy koko ajan ulkomaalaisia, eikä minulla ole syytä olettaa, etteivätkö heidän kehonsa hikoaisi kuumassa samalla tavoin kuin omani.

Ajatusrakennelmaa haittaa kiusallisesti sekin, etteivät kaikki suomalaisetkaan ymmärrä saunaa. Kun istuimme myöhemmin löylykaverin kanssa saunan terassilla pyyhkeet yllämme, ulos tuli miesporukka, jonka suurikokoisin jäsen änki väliimme ja alkoi toljottaa killisilmillään. Sitten alkoi kommentointi: ”mitäs tytöt” ja ”lähdetäänkö ajelulle”, ja vitsikin; ”eivätkös kaikki naiset ole vähän yksinkertaisia”.

Kansallinen saunailluusioni oli hetkessä rikki. En ollut enää höyryävä suomalainen talvi-illassa, vaan hikinen nainen pelkkä pyyhe päällään tuntemattoman pölvästin toljotettavana. Efekti oli sama kuin niissä unissa, joissa yhtäkkiä huomaa olevansa Stockalla alasti.

Huomasin kuitenkin ajattelevani, että itse asiassa se olikin tuo mies, joka ei kuulunut kotoiseen saunaperinteeseen; että käytös olisi melkein maastakarkottamisen perusta. Oikean suomalaisen saunan idea on juuri se, että ollaan rinnakkain mutta ei tuijoteta, eikä väkisin tehdä selväksi kuka on nainen ja kuka mies.

Seuraavana päivänä kerroin perhesaunasta illallisella. Suomalainen suhde alastomuuteen julistettiin pöydässä verrattomaksi.

Muistin yhden opiskeluaikaisen amerikkalaisen tuttavan, joka kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt vanhempiaan ja siskoaan alasti. Ajatus tuntui absurdilta; miksi perheenjäsenet eivät voisi kylpeä yhdessä? Mitä siinä silloin pelätään? Mikä niiden perheessä oikein on vialla?

Eräs pöytäseurueen jäsen huomautti, että amerikkalaisissa sarjoissa, esimerkiksi Frendeissä, pornon kulutus ja strippaus tuntuvat olevan täysin arkisia asioita (tosin vain miehille rajattuina), mutta alastomuus ja seksuaalisuus täysiä tabuja. Nainen voi vaikka ostaa miehelleen pornoa lahjaksi, mutta jos yllättää miehensä masturboimasta, se on hirveä skandaali kummallekin osapuolelle. Siis häh – oman miehensä? Pyörittelimme päätämme ylpeinä suomalaisuudestamme.

Niin, nyt tässä sitten päädyttiin jotenkin tähän, että suomalaisuus on sitä, että ei häpeä itsetyydytystä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.