Suhdetyön alkeet

"Tämä on rakkauslaulu ensimmäiselle vaimolleni", esitteli Randy Newman Kulttuuritalolla kappaleensa. "Kirjoitin sen ollessani naimisissa toisen vaimoni kanssa."

Keski-ikäinen yleisö hörähteli haikean huvittuneesti. Mielessä kävi, että yksi jos toinen kuulijoista oli ehtinyt kokea jotakin sen tyyppistä sekavuutta: miten näissä suhteissa oikein ollaan, mistä näitä tunteita oikein tulee, mitä ne kertovat minusta...

Harvassa asiassa yleinen ideaali ja todellisuus ovat yhtä suuressa ristiriidassa kuin parisuhteissa.

Vanhan miehen laulaessa avioliitoistaan muistelin tuttavapariskuntaa, joka päätti ratkaista oman rakkauselämänsä kiemurat elämällä vapaassa suhteessa. Yhteinen ystävämme suhtautui yritykseen skeptisesti. "En ole koskaan tavannut sellaista suhdetta, joka olisi kestänyt", hän sanoi.

Kysyin, montako muunlaista kestänyttä suhdetta hän oli tavannut. "Isovanhemmat", hän sanoi pitkään mietittyään. Nauroimme.

Niin, mummot pitävät erotilastot ruodussa. He ovat voittajia, jos rakkautta arvioidaan mitassa. Ja usein arvioidaankin: eron sattuessakin pidetään jollain tapaa parempana, jos takana on edes parikymmentä vuotta. On yritetty.

Suorituskeskeinen parisuhdekäsitys puolestaan tuottaa kylmiä aforismeja kuten "parisuhde on työtä".

Mutta entä jos ihmisillä on jo tarpeeksi töitä? Ehkä määrän sijasta pitäisi keskittyä laatuun ja mitata rakkautta vaikkapa hyvässä tahdossa, rehellisyydessä tai jopa onnessa. Sillä ei kai pitkä huono suhde ole saavutus?

Useat avioliitot solmitaan heppoisin perustein, mitä kukaan ei pyri estämään. Samalla kuitenkin oletetaan, että suhteiden päättymistä pitäisi kaikin tavoin välttää ja virheistä maksaa ikuisesti. Mediaa seuraava ei voi välttyä oraakkeleilta, joiden mukaan "nykyään erotaan liian helposti". Mutta miten vaikeaa sen sitten pitäisi olla? Lähisuhteen päättyminen on monelle elämän tuskallisin kokemus, järistys, jossa koko identiteetti ja maailmankuva murenevat. Kukaan ei tee sellaista huvikseen, ja jos tekee, on jo suurempia ongelmia kuin ero.

Fiksu ystäväni kehitti parisuhteesta ja työstä paremman metaforan, tällaisen: naimisiin meno on kuin perustaisi yrityksen laman aikaan. Tosiaan, miten hienoa optimismia! Rakkauteen ryhtyvä ei voi verrata itseään toisiin. Riski on oma, samoin valtavat voitot.

Mitä tulee muiden ihmisten suhteisiin, tärkein tieto lienee tämä: emme tiedä niistä mitään. Itse olin varma, että kymmenen vuoden ikäero kaataa tuttuni suhteen – kymmenen vuotta sitten. Tiesin myös, että tosirakkauden tuntee heti – kunnes näin, miten ystävien kevytsuhde vuosien kuluessa kasvoi syväksi liitoksi. Kaikki on mahdollista, onnelliset kultahääpäivät ja vapaat suhteet. Tai se, että ikääntyvä ukkomies löytää itsensä kirjoittamasta laulua ensimmäiselle vaimolleen. Tuskin vaimo siitä pahastui. Ja mitäs me siitä tietäisimmekään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi