Takkinsa kääntäjät

Vaaleja edeltävässä ajassa kaikkein rasittavinta on ehdottomuus, jolla kaikki suhtautuvat omiin puheisiinsa. Vaalien alla ei sanota: en ole varma tai voin olla väärässäkin. Takit voivat kääntyä, hyvässä tai pahassa – mutta vasta vaalien jälkeen. Juuri nyt maailma on pausella.

Takin kääntämistä pidetään yleisesti jotenkin heikkona ja häpeällisenä. Se yhdistetään yleisen mielipiteen myötäilyyn ja vallanpitäjien mielistelyyn. Mutta toisaalta, takinkääntäjä voi olla vähemmistössäkin. Silloin hänelle nauravat ne, jotka olivat ennestään "oikeassa". Ja ne, jotka eivät käännä omaa takkiaan.

Joskus takin kääntäminen voi olla rohkeinta, mitä voi tehdä. Mielen muuttamisesta voi seurata pilkkaa ja halveksuntaa. Se voi tulla kalliiksi, tai olla vaarallista.

Yksi suosikkitakinkääntäjistäni on Daniel Ellsberg, tyylipuhdas tapaus.

Pentagonissa työskennellyt Ellsberg vuoti lehdistölle vuonna 1971 asiakirjoja, jotka paljastivat Yhdysvaltain hallinnon valehdelleen kansalle Vietnamin sodan lähtökohdista. Uransa alussa Ellsberg oli hallinnolleen uskollinen ja työssään äärimmäisen tehokas mies. Mutta mitä enemmän hän sai tietää, sitä vaikeammaksi työ kävi. Häntä ajoi syyllisyys, tuo tunteista tervein ja tuotteliain.

Yhdysvalloissa Ellsberg on noussut uudestaan ajankohtaiseksi puolustaessaan Wikileaksin Julian Assangea. Miehiä onkin usein verrattu. Mutta Ellsberg on eri luokassa; Assange ei ole takinkääntäjä. Hänen kontrollin- ja vallanhalunsa viestii, ettei hän luultavasti mielellään myönnä virheitä tai muuta mieltään. Lisäksi Assangelle tiedon julkisuus on itseisarvo: yksittäisten "pienten" ihmisten turvallisuus on kiinnostanut häntä vähemmän.

Ellsbergiä piinasi nimenomaan vastuu heikommista. Hän luopui mukavasta elämästä ja koko siihenastisesta identiteetistään. Se tarkoitti myös taloudellisen ja oikeudellisen aseman romahdusta. Sodantekijästä tulikin rauhantekijä – ja sodan tekeminen on aina kannattavampaa. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi sulkenut silmänsä. Kaikki muut samassa asemassa tekivätkin niin.

Useimmat ihmiset eivät joudu sellaiseen valintatilanteeseen. Tai jos joudumme, emme tunnista vääryyttä, koska siitä on tullut aivan tavallista ja siksi näkymätöntä.

Ajattelen usein Ellsbergiä. Tai tupakkamies Jeffrey Wigandia, joka hylkäsi uran Philip Morrisissa ja paljasti sen tupakkayhtiöiden törkeät toimintatavat. Tai Ric Barrya, delfiinikouluttajaa, joka tahkosi rahaa kouluttamalla delfiinejä viihdeteollisuuden tarpeisiin – ja omisti lopulta elämänsä eläinten suojelulle tajuttuaan, kuinka paljon kärsimystä oli tuottanut.

Takinkääntäjä pakottaa kysymään, miten itse toimisin tilanteessa, jossa pitäisi irtisanoutua aiemmasta identiteetistä. Näkisinkö ongelmaa – entä jos niitä onkin tässä koko ajan? Entä jos pitäisikin kääntää takkia ja heti?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi