lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tyhjät ovat pussit niin

5.2.2011 8:04

"Siellä juotiin, siellä nussittiin..."

Pornohumppa raikuu, kun panssariauto möngertää alas vuoren rinnettä. On joulukuun alku, ja suomalaissotilaiden työpäivä Afganistanissa on päättymässä.

"...pois kun tultiin tyhjät oli pussit niin."

Iltapäivän aurinko himmenee. Kohta päästään takaisin tukikohtaan. Panssariauton soitin tuuttaa uudestaan ja uudestaan Juha Watt Vainion Isojen poikien lauluja.

Muutama vuosi sitten yhdysvaltalaisille juolahti mieleen, että sota voisi olla helpompi voittaa, jos olisi paikallisten kanssa hyvissä väleissä.

Sitä ennen Afganistanissa oli räiskitty isoilla pyssyillä, usein ohi. Ohjusiskuissa kuoli kymmenittäin tavallisia ihmisiä. Ei mikään ihme, että ihmiset alkoivat taas liittyä Taleban-kapinallisten puolelle.

Niinpä keksittiin uusi strategia: mennään lähelle, rupatellaan, juodaan teetä, yritetään voittaa paikallisia omalle puolelle. Sitä suomalaisetkin sotilaat nyt tekevät. Tänään he ovat tavanneet paikallisia Orlamishin kylässä. Kylä on lähellä: alle 30 kilometrin matkaan kestää vain kaksi tuntia. Syrjäkylät ovat erikseen.

Erääseen kylään matka kesti kahdeksan tuntia. Ensimmäiseksi kyläläiset kysyivät suomalaissotilailta: "Oletteko te neuvostoliittolaisia?"

Oli vaikea saada kyläläisiä uskomaan, että sota Neuvostoliittoa vastaan oli jo loppunut ja että Neuvostoliittokin oli hajonnut jo 20 vuotta sitten.

Joten afganistanilaiset pitäisi saada edes samalle vuosikymmenelle. Koska syrjäkylillä on liian vaarallista liikkua ilman panssariautosaattueita, sanomaa koulutuksesta ja tasa-arvosta voivat kuljettaa vain sotilaat. Siksi Afganistaniin lähtijöille annetaan myös muutama tunti tasa-arvokoulutusta.

Kauniisti sanottuna sotaanlähtijöiden mielenkiinto kohdistuu toisiin aiheisiin. "Ne genderjutut menivät aivan ohi. Ei niistä kukaan tajunnut mitään", eräs suomalaissotilas kuvaili koulutusta.

Mutta puhua pitää. Se on käsky.

Siinä on sodan koko kuva: länsimaalainen on pantu vieraaseen maahan suorittamaan tehtävää, jota ei ymmärrä, ja jonka asukas ei tiedä, mitä vuosisataa eletään.


Kirjoittaja on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.