Ensimmäinen uhri

Aina keskiviikkoiltaisin ostan kukkia. Parasta Brysselissä ovat runsaat ja edulliset kukkatorit.

Kesäkuussa pitää saada hajuherneitä ja ruusuja. Viininpunaisia hajuherneitä makuuhuoneeseen. Valkoisia, sinisiä ja punaisia hajuherneitä ruokapöydälle. Keltaisia ruusuja olohuoneeseen. Maljakot ovat vähän mitä sattuu. Keltaiset ruusut menevät kolhiintuneisiin 1930-luvun Arabian kannuihin. Hajuherneillä on lontoolaiset kirpputorivaasit.

Mutta en koskaan – en koskaan – pane kukkia isoäidin vanhaan Tapio Wirkkalan maljakkoon. Sillä on liikaa tunnearvoa. Se ei saa – ei saa – livetä saippuaisista sormista.

Vaalirahoituskohu sai tällä viikolla dramaattisen käänteen. Tähän asti tuntemattomasta lasimaljakosta tuli viikkoja jatkuneen poliittisen skandaalin ensimmäinen uhri.

Iltasanomat kertoi alkuviikosta, että Kehittyvien maakuntien Suomen suurlahjoittajat muistivat pääministeri Matti Vanhasta pari vuotta sitten Wirkkalan Jäävuori-arvomaljakolla. Valokuvaajakin oli paikalla ikuistamassa, kuinka Tokmanni-konsernin omistaja Kyösti Kakkonen luovutti kuplamuoviin käärityn lahjan pääministerille Kesärannassa.

Torstaina Vanhanen paljasti blogissaan, että maljakkoa ei enää ole. Pääministerin mukaan "maljakon pohjassa oli särö ja se varmaan aiheutti sen, että pyrkiessäni kuumalla vedellä ja pesuaineella liottamaan pohjasta sameutta pois koko maljakko pirskahti paloiksi".

Viestimiä on luonnollisesti kiinnostanut maljakon arvo. Riippumattomien asiantuntijoiden mukaan hinta pyörii 1 000–2 000 eurossa. Hinta ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka Kesärannan Jäävuorigatessa on olennaista.

Selvitettävä on myös 1) mistä KMS:n miehet keksivät antaa pääministerille juuri maljakon, 2) mistä tuli sameus maljakon pohjaan ja 3) miksi maljakko pirskahti pääministerin käsissä palasiksi.

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on näennäisen helppo. Halpatavaroilla rahansa tehnyt Kakkonen on kuuluisa innostuksestaan taidelasiin ja -keramiikkaan.

Mutta minne unohtui pääministeri, lahjan saaja? Hän ei ole juurikaan profiloitunut design-esineiden kerääjänä. Mittailiko Kakkonen kotona hyllyjään ja äkkäsi, että tuo kelvatkoon, siinä on autenttista sameuttakin pohjassa? Vai onko kyseessä metroseksuaalinen kaksoisharhautus: kun lahja on jotain muuta kuin perinteinen puukko, haulikko tai konjakkipullo, ovat lahjan motiivitkin muualla kuin perinteisessä herrakähminnässä?

Entä sitten se sameus. Kakkonen sanoi Iltasanomissa, että lahjan rahallisella arvolla ei ole merkitystä. Hänestä symboliarvo on tärkeä. Niittyleinikkikimppu voi olla "todella arvokas lahja", Kakkonen kertoi.

Näin voi puhua vain pohatta, jonka ei tarvitse katsoa kukkakaupassa hintoja. Niittyleinikki on myrkyllinen räikeänkeltainen kukka, joka kasvaa tienvarsilla ja pellonpientareilla.

Menikö Vanhanen KMS:n vieraiden lähdettyä läheiselle tienvarrelle poimimaan niittyleinikkejä? Ja jos ei, mitkä kukat saivat lojua Jäävuoressa niin pitkään, että maljakon pohjaan muodostui sameutta? Sillä kuolleista kukanvarsistahan sameus tulee.

On vaikea uskoa, että Kakkonen ja kumppanit olisivat antaneet pääministerille likaisen vaasin. Sameus olisi kuurattu pois, vaikka se olisi ollut itsensä Wirkkalan jäljiltä.

Tärkeintä on kuitenkin löytää vastaus siihen, miksi arvomaljakko paukahti palasiksi pääministerin käsissä.

Ehkä pesuhetki oli vähän niin kuin muinaisesta South Pacific -musikaalista. Siinä näyttämöhahmo hankasi raivoisasti tukkaansa ja lauloi samalla, että I'm gonna wash that man right out of my hair. Ehkä Vanhanen halusi alitajuntaisesti samaa – päästä eroon koko KMS-katraasta, unohtaa koko asian.

En koskaan – koskaan – pane enää niittyleinikkejä Wirkkalan maljakkoon. Vaasilla ei ole arvoa. Sen pitää – pitää – hajota.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi