Hammaslankaindeksi

Luin äskettäin uudelleen Raymond Chandlerin romaanit. Olen ollut hieman ihastunut Philip Marlowe -hahmoon 15-vuotiaasta lähtien. Hän on mies, jonka kanssa istuisi mieluusti baarissa joka toinen tiistai ja joisi gimletejä ja keskustelisi Syvän unen tyyliin:

"Olet kylmäverisin peto, mitä olen ikinä tavannut, Marlowe. Tai saanko sanoa Phil?"

"Toki."

"Voit kutsua minua Annamariksi."

"Kiitoksia, rouva Sipilä."

"Äh, painu helvettiin, Marlowe."

Takaisin varsinaiseen asiaan. Chandlerin Pikkusisko-romaanissa on pikkuruinen yksityiskohta, joka auttaa hetkessä hahmottamaan talous-, kehitys- ja maailmanpolitiikkaa.

Pikkusiskossa Marlowe käy läpi erään juuri henkensä menettäneen roiston taskut. Housuntaskuista löytyy nenäliina, hammaslankaa, tulitikkuja, avaimet, bussiaikataulu, lompakko, kampa ja kolme litteää pakettia, joissa on valkoista pulverimaista ainetta.

Ei, arvasitte väärin. Avainsana on hammaslanka.

Pikkusisko julkaistiin 1949. Jo silloin oli siis aivan normaalia, että tavallinen amerikkalainen rikollinen kanniskeli taskussaan hammaslankaa. Tai ainakin tarpeeksi normaalia, jotta kirjailija saattoi sijoittaa hammaslangan teokseensa juonen kannalta täysin merkityksettömäksi yksityiskohdaksi.

Langattiinko Suomessa 60 vuotta sitten? Tuskin. Puolella aikuisväestöstä oli siihen aikaan tuskin enää omia hampaitakaan. Jo pelkkä hammasharja oli sodan jälkeisessä Suomessa ylellisyysesine.

Hammaslangan esiintyminen rikosromaanissa kertoo yksinkertaisesti siitä, kuinka ylivertainen yhteiskunta Yhdysvallat oli viime vuosisadan puolivälissä. Ihmisillä oli aikaa, rahaa, syytä ja koulutusta langata hampaitaan. Elämä ei ollut pelkkää taistelua olemassaolosta. Oli varaa huolehtia terveydenhuollon ytimestä: hampaiden lankauksesta.

(No, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että opin äskettäin Wikipediasta, että hammaslanka teki kaunokirjallisen debyyttinsä James Joycen Odysseuksessa jo yli 90 vuotta sitten. Mutta tätä ei lasketa. Väitettä on täysin mahdotonta tarkistaa, koska kukaan normaali ihminen ei pysty lukemaan Odysseusta 20 sivua enempää. Joycen hammaslankakohtaus on pelkkä kirjallinen oikku, joka ei todista mitään sen ajan Irlannista.)

Miksi tämä hammaslangasta jauhaminen? En tiedä teistä, mutta itse pohdin joka toinen tiistai (paremman tekemisen puutteessa) kahta asiaa: 1) Mikä tekee meistä hyviä ihmisiä ja 2) mikä tekee valtioista hyviä.

Jälkimmäinen kysymys on erityisen mielenkiintoinen. Onko Suomi hyvä? Kyllä kai, mutta väkivaltaa saisi olla vähemmän, elämäniloa enemmän. Onko Sveitsi hyvä? Kyllä varmaan, mutta siellä naiset saivat äänioikeuden vasta 40 vuotta sitten. Oliko Saddam Husseinin Irak hyvä? Ei tietenkään, mutta siellä naisilla oli paremmat oltavat kuin monissa muissa muslimimaissa. Onko Kiina hyvä? Herra yksin tietää miten laskea nettoarvo ihmisoikeusmiinusten ja taloudellisen elinvoiman plussien sekamelskassa.

Valtion ja yhteiskunnan "hyvyys" on erityisen ajankohtainen Pohjois-Afrikan tilanteen takia. Yhden diktaattorin lähtö ei takaa sitä, että kaikilla kansalaisilla olisivat asiat ensi vuonna paremmin. Jotkut – viattomatkin – häviävät varmasti.

Valtioiden hyvinvointi-indeksejä on tehtailtu pilvin pimein. Itse käytän hammaslankaindeksiä. Maassa ovat asiat kohdallaan, jos kaikki kansalaiset lankaavat illalla kaikessa rauhassa hampaansa. Silloin jokaisella on tarpeeksi vaurautta, turvallisuutta, tietoa, koulutusta sekä omaa aikaa ja tilaa.

Tiedän, miten käy, jos näemme Marlowen kanssa tiistaina.

"Vielä yksi gimlet, rouva Sipilä?"

"Äh, painu helvettiin, Marlowe. Korkea aika lähteä kotiin lankaamaan."

On turha etsiä vikaa itsestään kun se on ilmiselvästi muissa. Tällä palstalla kolumnisti yrittää sietää ympäristöään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi