Hyljeksityt

Äidinkieltä on helppo rakastaa, mutta isänmaan kanssa on jo paljon vaikeampaa. Mikä on oikea isänmaallisuuden aste?

Sitä ei haluaisi olla änkyrähärmäläinen. Tämän tyypin mielestä kaikkialla on jotain mätää paitsi Suomessa. Mutta ei sitä haluaisi olla kiittämätön typeryskään. Hänellä on aina kamala kiire ihailemaan muiden maiden uusimpia kotkotuksia.

Työstin isänmaallisuuttani lomaviikolla lukemalla viimeinkin toimittajakaksikko Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjan Lumedemokratia. Ei sitä ole turhaan kehuttu.

Loppuloma vierähti sängynpohjalla juuri avautuneita silmiä lääkiten. Vaikea sanoa, kumpi oli masentavampaa: se, että tajusi viimeinkin, millainen maa Suomi oikein on, vai ehkä sittenkin se, että ei ole tajunnut asiaa aiemmin.

Boxberg ja Heikka ruoskivat kirjassaan suomalaista tapaa tehdä päätöksiä ja politiikkaa. Viestimiä ja nettikeskustelijoita ovat kiinnostaneet etenkin heidän listaamansa suomettumisen hämähäkit. Hämähäkit ovat toki sietämättömiä kaikissa muodoissaan. Mutta minut kirja sai ajattelemaan lähinnä hylkeitä.

En ole ehkä ymmärtänyt aiemmin suomalaisen konsensusajattelun läpitunkevuutta. Sellaista aikaa en kuitenkaan muista, etten olisi tiennyt saimaannorppien uhanalaisesta tilasta. Nyt saimaannorppia on enää noin 260. Talvista on tullut liian leutoja, ja sen lisäksi moni kuutti kuolee keväisin verkkoihin. Käsillä ovat viimeiset hetket norppakannan pelastamiseksi.

Mutta mitä tekee Suomen hallitus? Ei mitään. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) ei halua määrätä keväistä verkkokalastuskieltoa. Sen sijaan Anttila luottaa vapaaehtoiseen suojeluun. Kalastajille pitää kuulemma tarjota porkkanaa, ei keppiä. Se keppi on kai varattu hylkeille.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. En ole hurahtanut hylkeiden söpönpyöreään olemukseen. En ole edes erityisemmin kiinnostunut luonnonsuojeluasioista. Metsässä kävelemisestä tulevat jalat ja pää kipeiksi.

Mutta pitäisihän kaikille olla vuosikymmenien paukutuksen jälkeen selvää se, että saimaannorpassa ei ole kyse mistä tahansa helposti korvattavasta norpan alalajista, joka joutaa mennäkin verkkoja sotkemasta ja muuta rantaelämää häiriköimästä.

Saimaannorppa on osa suomalaista kulttuuria. Se on olennainen osa suomalaisuutta ja isänmaata. Saimaannorppa on osa Suomen brändiä ainakin silloin, kun kohderyhmä koostuu meistä tavallisista suomalaisista. Siksi on vaikea ymmärtää, että Anttilaa ministerikollegoineen ei voisi vähempää kiinnostaa saimaannorpan pelastaminen. Tilanteesta tulee samanlainen olo kuin Lumedemokratian lukemisesta: keitä nämä Suomea johtavat ihmiset oikein ovat, ja mitä ihmettä he ovat tekemässä? Ikea pääsi jo aikoja sitten espoolaiselle pellolle ja kokoomuskin hallitukseen, mutta saimaannorppaa ei olla saatu vieläkään pelastetuksi.

Poliitikoista saimaannorppien puolesta ovat ärähtäneet kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) ja euroedustaja Sirpa Pietikäinen (kok). Pietikäisen EU-komissiolle tekemän kantelun mukaan Suomi rikkoo saimaannorppa-asiassa unionin luontodirektiiviä. Hyvä, että Brysselkin pääsee jyvälle suomalaisista norppa-asenteista.

Hylkeet ovat nyt muutenkin esillä Brysselissä. Unioniin on tekeillä tiukka laki, joka kieltäisi kaikkien muiden kuin Grönlannin inuiittien tekemien hyljetuotteiden kaupan. Lakihankkeen pienessä oppositiossa ovat kinnittäneet alusta lähtien Suomi ja Ruotsi. Suomea huolettaa, että Pohjanlahden kalastajilta menee mahdollisuus ansaita euroja, jos harmaahylkeen8nahkatöppöset jäävät myymättä.

Ainakin Suomi on johdonmukainen brändinrakennuksessaan. Kalastajat menevät hylkeiden edelle niin Saimaalla kuin Pohjanlahdellakin. Kertokaa eteenpäin Euroopassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi