Kävelyteitä

Elämä on yhtä taistelua. Erityisen kovaa taistelu on jalkakäytävillä. Autoilijat eivät tietysti tiedä tästä mitään, mutta jalkakäytävillä pujottelu on nykyään vaikeampaa kuin kuusikaistaisella ajaminen Rooman esikaupunkialueella. Ja vaarallisempaa myös. Näkisittepä mustelmani.

Jalkakäytävistä on tullut nyky-yhteiskunnan viidakoita, joissa pärjäävät vain kovat ja lihaksikkaat. Syy on tekniikan kehityksessä ja kansainvälistymisessä. Itse kävely on jäänyt sivuosaan.

En voi uskoa todeksi, että vielä muutama vuosi sitten viitsimme valittaa kännykkään lörpöttelijöistä, jotka tukkivat jalkakäytävät. Lörpöttelijöillä oli sentään silmät päässä. Nyt joka toisella vastaantulijalla on silmät naulittuna ja sormet lukittuna vilkkaaseen tekstiviestikeskusteluun.

Tiedättehän tyypin. Se kävelee epävarmoin askelin keskellä jalkakäytävää, katse matkapuhelimessa ja kummankin käden sormet puhelimen näppäimissä. Korvilla on vielä parhaassa tapauksessa poppikoneen kuulokkeet, jotta kuuloaistikin saataisiin minimoiduksi. Naputtelija ei huomaa – näe – muita kulkijoita, koska viestittely vie kaiken huomion.

Miten naputtelijaan pitää suhtautua? Armollisimpina hetkinäni tahdon ajatella, että siinä menee joku kirjallinen nero, seuraava Nobel-voittaja, joka on juuri äkännyt, miten seuraavan mestariteoksen juoni saadaan raiteilleen. Älynvälähdys pitää tietysti tallettaa jonnekin mahdollisimman pian, muutenhan se katoaa mielestä. "Nerojen hyväksi mitä tahansa", ajattelen ja kierrän nöyrästi naputtelijan.

Vähemmän hyvällä tuulella ollessani kovetan kaikki lihakseni ja törmään tahallani naputtelijaan. Siitähän oppii kävelemään julkisilla paikoilla. Toivottavasti pudotti matkapuhelimensa, ja toivottavasti puhelin meni rikki. Idiootti.

Naputtelijoita vaikeampaa on hallita jalkakäytäväkaaosta, joka syntyy kansainvälistymisestä. Samaan kulttuuritaustaan kuuluvat ihmiset osaavat luovia toistensa lomassa suurempaa ongelmaa aiheuttamatta. Totta, suomalaiset törmäilevät tietysti toisiinsa, mutta he tekevät sen suomalaisittain hienotunteisesti, mahdollisimman vähin iho- ja puhekontaktein.

Keskieurooppalaisia ei sen sijaan ahdista törmätä likelle ja lähelle ja pitkään. He eivät näe siinä mitään ahdistavaa. Todennäköisesti jopa nauttivat.

Brittiparat taas ovat opetelleet vasemmanpuoleista ruuhkassa kävelyä satoja vuosia. Kuinka he kestävät oikeanpuoleista logiikkaa käyttävät hortoilijat omilla kaduillaan, sitä en ymmärrä. Ei ihme, että Britannia ei ole mukana Schengen-alueessa, jonka idea on ihmisten vapaa liikkuvuus Euroopassa.

Tällä viikolla olin taas kompastua jalkakäytävällä hortoilijaan. Uskoin hetken, että kyseessä on (keskieurooppalainen) naputtelija. Mutta ei. Kulkija oli vain pysähtynyt niistämään nenänsä. Kuinka ihanan vanhanaikaista. Olisin voinut syleillä häntä.

On turha etsiä vikaa itsestään kun se on ilmiselvästi muissa. Tällä palstalla kolumnisti yrittää sietää ympäristöään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi