Kyökin puolella

Mikään ei voita keittiössä puuhastelua. Voisin seurata tuntikausia sitä, kuinka mies suurustaa kastiketta, höyrystää vihanneksia ja tökkii ankanrintaa tarkistaakseen, että se on varmasti paistumassa tarpeeksi mureaksi.

Joskus ei tarvitse mennä edes keittiöön asti nauttiakseen toisen puuhastelusta. Pelkkä ajatuskin siitä lämmittää, kun makaa itse sohvalla aperitiivin ja kirjan kanssa.

Kuluvalla viikolla sai seurata EU-tason keittiöpuuhastelua Italian suurlähettilään residenssissä Brysselissä. Belgian flaamihallinto oli järjestänyt yhdessä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa Komissaarit kokkaavat -tapahtumasarjan.

Mukaan oli houkuteltu neljä EU-komissaaria neljästä eri jäsenmaasta. Italialaisena iltana puulasta kädessä hääri teollisuuskomissaari Antonio Tajani, joka pyöräytti yleisön edessä vadillisen pastaa.

Keittolevyn vieressä avusti tosin italialainen keittiömestari, minkä virnuilultaan ennätti. Suurlähettiläskin teki itsensä tärkeäksi ojentamalla Tajanille oikeassa kohtaa kulhollisen tomaattisosetta.

Kulinaarisen show'n tarkoitus oli juhlia eurooppalaisen kulttuurin monimuotoisuutta. Hieman harmitti se, että talouskomissaari Olli Rehn ei ollut kokkaavien komissaarien joukossa. Tai ehkä se oli vain hyvä.

Rehnin olisi pitänyt todennäköisesti kiehauttaa jotain unionin talouskriisin teemaan sopivaa. Kainuulainen pettuleipä olisi tuskin nostattanut yleisössä samanlaisia aah- ja ooh-huudahduksia kuin Tajanin Rigatoni all'Amatriciana. Toisaalta Rehn olisi voinut iskeä pöytään pari hiillostettua perunaa ja vetää samalla historiallista selityskaarta Irlannin 1800-luvun puolivälin nälkävuosista aina maan nykyongelmiin.

Miksi ruokaa laittavien ihmisten seuraaminen on sitten niin kiehtovaa? Siksi, koska ruoanlaitto on keskittymistä vaativaa puuhaa ja työhönsä uppoutuva henkilö on aina kaunista katsottavaa. Silmänruokaa ennen varsinaista ruokaa.

Jos vastaisin uusien ihmisten palkkaamisesta minkä tahansa toimialan yhtiössä, panisin hakijat kokkaamaan ja aterioimaan työhaastattelussa.

Keitosten maku ei olisi ratkaisevaa arvioinnin kannalta. Tärkeintä olisi nähdä, pystyykö kandidaatti keskittymään paineen alla. Löytyisikö häneltä luovia ideoita? Pystyisikö hän kääntämään vastoinkäymiset voitoksi? Tajuaisiko hän kompensoida palanutta pihviä kauniilla kattauksella ja henkevillä pöytäpuheilla?

Sain ystävältäni äskettäin lahjaksi keittiöpyyhkeen. Pellavaiseen pyyhkeeseen oli painettu hellan ääressä keikistelevä vampahtava kotirouva ja teksti: My favourite thing to make for dinner is reservation! (Suomeksi käännettynä vaikkapa että Illalliseksi teen mieluiten varauksen ravintolaan.)

Ensinnäkin: rakastan keittiöpyyhkeitä. Kokoelmani on sangen mittava. Jos kotona ei jokin ilta satu olemaan kokkaavaa miestä, katselen seuraavaksi mieluiten koukuissaan puhtaina ja hyvin silitettyinä riippuvia keittiöpyyhkeitä. Voin ihailla keittiöpyyhkeitäni tuntikaupalla. Kaikkihan me tiedämme, että vain pitkästyttävät ihmiset pitkästyvät.

Toiseksi: Lahjapyyhkeen teksti osui täysin harhaan. Oikeasti olen keittiössä erinomainen.

En halua kuitenkaan kerskua ja rehvastella taidoillani. Siksi kokkaan vain hyvin pienelle piirille ihmisiä ja sillekin harvoin. Show't jääkööt komissaareille ja muille.

Nykyihmiseltä edellytetään tusinoittain erilaisia taitoja. Kyvyn ruokkia toisia pitäisi olla listan kärkipäässä. Yhteen aikaan Suomessa oli muotia rehennellä sillä, ettei osaa keittää edes kananmunaa. Toivottavasti ne ajat ovat jo menneet.

Keittiöstä kuuluu pientä uuninoven kolinaa. Luulen, että illallinen on valmis. On siis aika nousta sohvalta.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Brysselin-kirjeenvaihtaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi