Lapsia ja aikuisia

Järjenkäyttö tekee paluutaan lastenkasvatukseen, eikä yhtään liian aikaisin. Ilahduttavan monet vanhemmat näyttävät tajunneen, että arkea ei pidä missään tapauksessa elää lasten ehdoilla. Se vaarantaa ei vain lasten vaan myös koko yhteiskunnan tulevaisuuden.

Lasten kuuluu tulla aikuisten jälkeen, mutta selvästi ennen koiria ja perheen muita mahdollisia lemmikkejä. Kyse on elämisestä laumassa. Keskenkasvuiset, vajaavaltaiset ja nelijalkaiset eivät voi olla perheen johtajia. Siksi heillä pitää olla myös aikuisia vähemmän sananvaltaa. Lapset eivät voi päättää perheen ohjelmasta ja asettaa ehtoja lauman yleiselle johtamiselle. Lapset kuuluvat lauman reuna-alueelle, eivät sen keskiöön.

Kyse on tietysti lasten omasta parhaasta. Vain seuraamalla kiltisti isompien, vahvempien ja viisaampien toimintaa, voi heistä itsestään tulla isoja, vahvoja ja viisaita.

Julkkikset kertovat usein maireina lehtihaastatteluissa, että heidän koko perheensä on ruvennut "elämään lasten ehdoilla". Sillä on tarkoitus viestittää muulle maailmalle, että perheessä ovat arvot kohdallaan.

Itse olen iloinen, että en tunne kyseisiä julkkiksia. Heidän luonaan olisi ikävä kyläillä. Siellä pitäisi taantua jo kynnyksellä lasten tasolle, elettäisiinhän heidän ehdoillaan. Jälkikasvu määräisi puheenaiheet, illallismenyyn ja nukkumaanmenoajan. Koko perhe ja vieraat kirkuisivat yhdessä eteisen lattialla, kun kengännauhat olisivat menneet solmuun.

On tärkeää ja oikein ymmärtää, että lasten kuuluu tulla perheen nokkimisjärjestyksessä vain hieman ennen koiria. Yhtä tärkeää on kuitenkin tajuta se, että me kaikki palaamme aikuisinakin aina aika ajoin sosiaalisiksi lapsiksi. Tämän lisäksi joudumme kohtaamaan ja käsittelemään oikein aikuisia naisia ja miehiä, jotka ovat hetkellisesti sosiaalisen lapsen asemassa.

Aikuinen on sosiaalisesti lapsi silloin, kun hän on uudessa tilanteessa sellaisten toisten aikuisten kanssa, joille kyseinen tilanne on perinpohjaisen tuttu.

Esimerkkejä on paljon, ja ne ovat kaikille tuttuja: pikkukaupunkilainen Helsingin metrossa, helsinkiläinen Pariisin metrossa, pariisilainen suomalaisessa mökkisaunassa, tavallinen lihansyöjä kasvissyöjien ekobileissä, ateistikodissa kasvanut suviseuroilla, yksineläjä suurperheen vieraana, teknokraatti-rationalisti uudessa työpaikassaan tarot-korttifirmassa tai uusi poikaystäväehdokas tiiviissä kaikenkokeneessa tyttöystäväporukassa.

Useimmat kypsät aikuiset osaavat sopeutua asemaansa sosiaalisina lapsina eli täysinä aloittelijoina. He eivät rupea esittämään parempaa ja tietäväisempää kuin ovat. He tukeutuvat auliisti itseään kokeneempien apuun ja odottavat kärsivällisesti, että heihin kiinnitetään huomiota sitten kun sen aika tulee. Ennen kaikkea he ovat hiljaa eivätkä marise turhista.

Huomattavasti vaikeampaa on suhtautua aikuisena oikein sosiaalisiin lapsiin eli lapsiaikuisiin eli aloittelijoihin. Usein lapsiaikuisia ruvetaan paapomaan liikaa. Huolehditaan kouristuksenomaisesti siitä, että heillä on varmasti kaikki hyvin uudessa ja vieraassa tilanteessa. Kysellään sosiaalisesti lasten mielipiteitä ja näkemyksiä, vaikka kaikki varsin hyvin tietävät, että heillä ei voi – eikä saa – sellaisia edes olla.

Samalla tavalla kuin lapset oppivat arkielämää parhaiten perhehierarkian alempina ja lähes äänivallattomina jäseninä, oppivat myös aikuiset uusia asioita hiljaa sivusta seuraamalla.

Siksi esimerkiksi ulkomaanvieraita ei pidä viedä suurella tohinalla nähtävyyksiä katsomaan. Heidät pitää istuttaa lempeästi mutta määrätietoisesti joukon jatkoksi (pirttipöydän alapäähän, saunarantaan tai kesäterassille) seuraamaan, kuinka aikuiset Suomessa oikeasti elävät. Kyllä he siitä viisastuvat ja saavat parhaassa tapauksessa jopa kokemuksia. Vieraita varten ei pidä pystyttää sirkusta, koska talo elää tavallaan.

Ainoastaan keskenään tasavertaiset aikuiset voivat elää hetkittäin jommankumman "ehdoilla". Muu on sulaa hulluutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi