Monen listan päättäjiä

Vuoden vaihtuessa ministerien ja muidenkin poliitikkojen saavutukset pannaan arviointiin. Kansa ja toimittajat antavat johtajille kouluarvosanoja sen mukaan, miten kuvittelevat kunkin hommansa hoitaneen. Se on oikein. Tekijät pitää laittaa järjestykseen. Miten muuten voi tietää, ketä baarissa haukkua, ketä kehua?

Suomi ei olisi Suomi, elleivät kansainväliset tuomarit olisi ehtineet arvottaa johtajamme ennen kotimaisia raateja.

Kaikki muistavat, miten joulu alkoi jo marraskuussa, kun brittiläinen talouslehti Financial Times valitsi Jyrki Kataisen EU-maiden parhaaksi valtiovarainministeriksi. Lehden laskentaperusteissa oli tosin virhe, mutta tuskin sen takia kukaan valtioneuvoston kansliasta perään soitteli.

Juhlat jatkuivat joulukuussa, kun pääministeri Matti Vanhanen sijoittui viidenneksi La Tribune -talouslehden EU-maiden johtajien rankkauksessa. Tämä ei saavuttanut Suomessa samanlaista euforiaa kuin Kataisen saavutus. Johtuneeko itse Vanhasesta vai siitä, että lista julkaistiin ranskalaisella kielialueella.

Vähälle huomiolle on jäänyt myös EU:n laajentumiskomissaarin Olli Rehnin tuore listaussaavutus. Belgialaisen Brussels Airlines -lentoyhtiön b.there!-asiakaslehti listaa Rehnin yhdeksi EU-komission viidestä kaikkein "normaaleimmasta" jäsenestä.

Normaali tarkoittaa sitä, että komissaarinpesti ei ole tehnyt virkamiestä koppavaksi tai poliittisbyrokraattiseksi. Rehnin menestys perustuu sille, että hän panee perheillat edustusillallisten edelle, kuuntelee rokkia ja pelaa jalkapalloa.

Brysselistä käsin kansallisia poliitikkoja arvioidaan ihan eri lähtökohdista. Yksi arviointikriteeri on panna pienen maan ministerit riviin sen mukaan, kuinka paljon muiden EU-maiden toimittajat ovat heidän sanomisistaan kiinnostuneita.

Tässä ulkoministeri Alexander Stubb on omassa kastissaan. Ulkoministerikokouksissa saattaa monikin sitaattia metsästävä ulkomaankollega tulla kysymään, että sanoikohan Stubb jo jotain, tai että milloinkahan Stubb saattaa sanoa jotain.

Se tuntuu omituiselta. Yleensä suomalaisministerien lausunnoista on kiinnostunut vain satunnainen ruotsalaistoimittaja, joka on tullut myöhässä paikalle ja missannut kaikki tärkeämmät kommentoijat.

Katainenkin on tehnyt tänä syksynä oman – Stubbia vaatimattomamman – läpimurtonsa Brysselin sitaattiteollisuuteen.

Vielä alkuvuonna uutistoimisto Reuters lainasi Kataista nimellä Eero Heinäluoma. Vastaavia virheitä ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun Katainen uskaltautui arvostelemaan lokakuussa Ranskan järjestämää isojen maiden taloushätäkokousta pienessä joukossa "palaveeraamiseksi".

EU-huippukokouksen neuvotteluhuoneeseen pääsevät valokuvaajat sen sijaan kertovat outoa tarinaa Matti Vanhasesta.

Suomessa jäyhä Vanhanen on kuulemma EU-kokouksissa leveästi hymyilevä seuramies, joka ei epäröi ottaa kollegoihinsa fyysistä tervehdysotetta. Samaan aikaan Ruotsin pääministerillä Fredrik Reinfeldtillä on tapana jöröttää yksin nurkassa.

Yleensä suomalaisministerit sanovat Brysselin tiedotustilaisuuksissa juuri sen, minkä virkamiehet ovat jo viikkoa aiemmin ennustaneet heidän sanovan.

Vuonna 2008 linjasta oli pari poikkeusta. Helmikuussa ylikierroksilla käynyt elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen tuskaili energiakeskustelun tasoa ja pöllyytti vihreää työministeriä Tarja Cronbergia. Varsinainen uutispaukku oli kuitenkin se, että likiabsolutisti Pekkarinen myönsi juoneensa EU-ministerien kokouksessa puoli lasia viiniä. Ilmasto- ja energiastrategiat tulevat ja menevät, Pekkarisen puolilasillinen pysyy.

Pekkarisen tavoin yllättämään pystyi tänä vuonna vain eurooppaministeri Astrid Thors. Thors iski joulukuisessa tiedotustilaisuudessa nuuskapurkit pöytään ja ilmoitti käyttävänsä Ruotsin-välilaskut 26 EU-maassa kielletyn tupakkatuotteen hamstraamiseen. Kyllä poliitikkojen sanomiset kiinnostavat. Pitää osata vain puhua siitä, mistä kansakin puhuu. Thors ykkönen, Pekkarinen hyvä kakkonen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi