Morsioille

Tein tällä viikolla parin tunnin junamatkan enkä osannut päättää, lukeako Financial Timesin uutisia ristiriidoista ja epäonnistuneista valtiosuhteista vai Richard Fordin novelleja petturuudesta ja epäonnistuneista ihmissuhteita.

Tuijottelin siis tympääntyneenä ikkunasta ulos ja laskeskelin lehmiä, kunnes Lillen asemalle saapuessamme biologis-aritmeettiset harjoitukseni keskeytyivät. Samaan aikaan edessä istunut nainen nousi ja tyrkkäsi syliini paperinivaskan.

"Haluaisitteko ehkä lukea tätä?" nainen kuiskasi ja poistui vastausta odottamatta junasta.

Toimittajana olen tottunut vastaamaan edellä mainittuun kysymykseen aina "kyllä". Huikkaisin siis kiitokset loittonevalle selälle ja tartuin ahnaasti odottamattomaan lahjaan.

Wikileaks-asiakirjoja? EU-dokumentteja? Presidentti Nicolas Sarkozyn salaiset päiväkirjat? Ei. Kiiltäväkantinen Brides-lehti.

Tiedän toki, että näytän pitkästyneenä ollessani herkältä ja sielukkaalta. Mutta miksi ihmeessä nainen kuvitteli minun olevan kiinnostunut uusimmasta morsiuspukumuodista? Ajatteliko hän ehkä minun miettivän Elämäni Suurta Päivää?

On tietysti totta, että lehmiä laskiessani ajattelin vaatteita. En kuitenkaan pähkäillyt sitä, valitako helmen-, osterin- vai kermanvalkoista. Mietin lähinnä sitä, kuinka mustasta emolehmästä saisi tyylikkään tyköistuvan turkisjakun – mutta ei ennen kuin sen yhtä mustasta vasikasta olisi räätälöity näpsäkkäät sormikkaat ja turkissuikka.

No, junamatkaa oli vielä jäljellä, joten päätin antaa Brides-lehdelle mahdollisuuden. Päätös ei ollut helppo, koska lehti painoi ainakin 30 kiloa ja aiheutti välittömästi rasitusvammat ranteisiin ja mustelman kumpaankin polveen.

Morsiuslehtiä lukiessa pitää muistaa sama sääntö kuin mitä tahansa muutakin lukiessa: lajityypin edustajaa pitää arvioida lajityypin sisällä. Morsiuslehdestä ei siis pidä etsiä feminististä analyysiä siitä, kuinka nainen tarvitsee oman huoneen.

Morsiuslehdestä ei pidä myöskään hakea realistista reportaasia keskivertohäistä, joissa halpa bulgarialainen puolimakea kuohuviini loppuu kesken vain hieman ennen kuin sulhanen sammuu Sokos-hotellin hääsviitin sohvalle. Morsiuslehteä täytyy arvioida vain ja ainoastaan sen perusteella, antaako se asianmukaiset työkalut häiden toteutukseen.

Luin Brides-lehden kannesta kanteen ja nyt totta totisesti tiedän, mistä onnistuneet häät on tehty.

Naimisiinmeno vaatii 1) suunnitteluaikaa (vuosi ei ole mitään), 2) rahaa (30 000 euroa ei ole mitään), 3) sirot solisluut (hääpukumuoti on avonaista) ja 4) röykkiöittäin kuppikakkuja (missä ihmeen vaiheessa kuppikakuista tuli romantiikan ylin leivonnallinen ilmentymä?).

Sulhanenkaan ei ole pahitteeksi, mutta sijoittaisin hänet tärkeysjärjestyksessä silti jonnekin sijalle 8 – heti kaasojen värikoordinoitujen satiinipukujen jälkeen.

Hääbudjettien ja -suunnitelmien kasvaminen on tuttu ilmiö maailmalla ja Suomessa. Yksi päivä prinsessana -ihmistyypin edustajat ovat vähän kuin Kaikki munat yhteen koriin -sijoittajia. Kun kaikki paukut pannaan yhteen slottiin, pitää kaiken myös onnistua nappiin. Brides-morsiot ovat uhkapelureita tylleissään. Ja vaikka kaikki onnistuisikin, on panos jaettuna h-hetken tuntimäärällä yhä sietämättömän suuri.

Ihmemaan Liisa tutustui matkoillaan käsitteeseen syntymättömyyspäivä. Syntymättömyyspäivä on joka päivä paitsi syntymäpäivänä.

Miksi siis panostaa hääpäivään, kun voi viettää häättömyyspäivää joka päivä? Miksi haluta yhden päivän prinsessaksi, kun voi olla joka päivä ruhtinattarena? Miksi ostaa 5 000 euron tylliviritelmä (yhtä päivää varten), kun voi ostaa viisi 1 000 euron vasikannahkajakkua (koko loppuelämää varten)?

Jätin Brides-lehden junaan. Tein siinä väärin ja vastuuttomasti. Lehteen saattaa tarttua joku romantikko, joka alkaa leipoa kuppikakkuja Jonkin Kesän Suurta Päivää varten.

On turha etsiä vikaa itsestään kun se on ilmiselvästi muissa. Tällä palstalla kolumnisti yrittää sietää ympäristöään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi