Nuuskaa ja vauvoja

Sain Islannista lämpimän joulunajan tervehdyksen. Se tuli sähköpostitse Islannin ulkoministeriön päätiedottajalta. Viestissä kerrottiin, että konkurssin partaalle ajautuneeseen Islantiin odotetaan ensi vuonna kovaa vauvabuumia. Samaan aikaan neulomisesta on tullut islantilaisten uusi suosikkiharrastus.

Mahdollinen EU-jäsenyyskin on islantilaisia askarruttanut. Islantihan jätti tänä vuonna jäsenhakemuksensa ja vastasi heti perään ennätysajassa EU-komission toimittamaan 2 500 kysymykseen. Taloustilanne on kuulemma menossa parempaan suuntaan. Näin on kertonut itse IMF.

Ja mistä muusta islantilaiset vuonna 2009 puhuivatkaan? Senkin kertoo ulkoministeriön joulutervehdys: Icesave-verkkopankin kaatumisesta ja valtion velasta, tietysti, mutta myös siitä, pitäisikö nuuskan käyttö parlamenttitalon tiloissa kieltää.

"Taas on mennyt lähes kokonainen vuosi tällä pienellä saarella keskellä Atlanttia", viesti summaa hieman alakuloisesti.

Tietenkään en ollut ainoa, joka sai Islannin ulkoministeriön tervehdyksen vuoden päätteeksi. Viesti lähti todennäköisesti kaikille ulkomaisille toimittajille, jotka raportoivat Islannin tapahtumista 2009 vähintään yhden jutun verran.

Ovatkohan muut viestistä yhtä innoissaan? Jo sen ytimekäs aloitustervehdys teki ainakin minuun suuren vaikutuksen: So. Ei siis mitään rakkaita rouvia ja herroja, vaan lyhyesti: No niin. Viesti on allekirjoitettu pelkällä etunimellä niin kuin islantilaiseen tyyliin tietysti kuuluukin. Mitäpä sitä enempää, sukunimiä, titteleitä tai muita.

On vaikea kuvitella, että Islannin tavoin unioniin pyrkivä Kroatia, Turkki tai Serbia lähettäisi samanlaisen epämuodollisen joulutervehdyksen, jossa kerrottaisiin paikallisten aloittaneen neulomisharrastuksen.

Ei ikinä. Jäykkää ja pompöösiä sen olla pitää. Jokuhan voisi vielä luulla, että kyseessä ei ole vakavasti otettava valtio.

Islannin tervehdys muistuttaa, kuinka epämuodollisuus virallisissa ja puolivirallisissa yhteyksissä on yhä harvinaista ja siksi niin tehoavaa. Kun epämuodollisuutta käyttää oikein, sillä saa paljon huomioarvoa – ja ehkä muutakin arvoa.

Miten siis itse luin Islannin tervehdystä? Se oli taitavasti rakennettu ja hieman itseironinenkin viesti, joka antoi rivien välistä ymmärtää, että Islanti on kaikkea muuta kuin lopussa, vaikka rahat olisivatkin lopussa.

Lukija uskoo viestiä juuri sen arkielämän yksityiskohtien takia. Eihän nyt kukaan tarinoisi neulomisesta, vauvoista ja nuuskasta, jos maa olisi menossa kohti perikatoa. Itsevarmalla voittajakansalla on varaa olla jäykistelemättä.

En tiedä, enkä oikein välitäkään tietää, oliko Islannin sähköpostitervehdys laskelmoitu tempaus vai vain yhden henkilön vilpitön viesti, joka sattui tavoittamaan juuri oikean sisällön ja muodon.

Sen kuitenkin tiedän, että suurin osa yhteisöviestinnästä on kelvotonta. Yritykset ja muut yhteisöt suoltavat itsestään ja tuotteistaan tarinaa joka tuutista. Valtaosa tästä menee suoraan roskiin. Ollaan joko liian jäykkiä ja varovaisia, tai sitten liian tekopirteitä ja tuttavallisia.

Miksi Islannin viesti sitten onnistui? Sen lähettäjä asetti Islannin valtion viestin vastaanottajan – eli yksittäisen henkilön – tasolle. Ennen oli tapana lähettää joulukirjeitä, joissa ystäville ja sukulaisille summattiin mennyt vuosi. Islannin ulkoministeriö teki nyt samalla tavalla: Vuosi on ollut kova, vaan ei niin kova kuin edellinen, joten kyllä tässä pärjäillään, kudotaan sukkaa ja tehdään vauvoja. . . Sehän on kuin kuulisi vanhasta ystävästään.

Vanhalle ystävälleen ei voi olla kova, olipa tällä sitten rahat vaikka kuinka lopussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi