Putkimiesmepit

Koettakaa kestää vielä viisi viikkoa. Sitten Euroopan parlamenttivaalit ovat ohi, ja samalla myös syyllistäminen. Vaalien jälkeen eurooppalaiset ovat taas vapaita. Kaikki voivat keskittyä jälleen normaaliin elämään tuntematta huonoa omatuntoa siitä, etteivät ole perverssillä tavalla kiinnostuneita EU:n päätöksenteosta.

Mutta toukokuu pitää elää teennäisessä EU-vaalihuumassa. Ja koska huuma on useimmille pakkopullaa, kuuluvat siihen olennaisina osina syyllistäminen ja syyttely.

Poliitikot syyllistävät äänestäjiä siitä, että heitä eivät kiinnosta Brysselin-tapahtumat. Päättäjiä huolestuttaa, että kansalaiset äänestävät vääränlaisia ehdokkaita. Jokaisella puolueella on oma käsityksensä siitä, millainen on "oikea" ihannemeppi.

Äänestäjät napisevat hiljaa takaisin, että mistä välistä aika EU-harrastuksiin pitäisi muka ottaa, kun on perhekin ruokittavana. Syyllistyneet äänestävät sitten hädissään sitä "oikeaa".

Ei ole luonnollista olla kiinnostunut EU-asioista. Euroopan unionin pitää olla vähän niin kuin entisajan lapsi, jonka tuli näkyä vaan ei kuulua. Unionin tehtävä on tehdä EU-kansalaisten arkielämä mahdollisimman toimivaksi ja turvalliseksi. Ei ole EU-kansalaisen tehtävä miettiä päivittäin unionin toimintaa ja sitä, että mitähän siellä EU-parlamentissa tänään puuhataan. Eihän sitä mietitä päivittäin pesukoneen tai eurooppalaisen viemäriverkonkaan toimivuutta.

Kiinnostus herää yleensä vasta siinä vaiheessa, kun asiat menevät pieleen. Miksi kone ei toimi? Missä vika? Ja missä ihmeessä viipyy osaava putkimies?

Neljä vuotta sitten EU:ssa alettiin puhua puolalaisesta putkimiehestä. Termi syntyi Ranskassa, jossa pelättiin puolalaisten maahanmuuttajien vievän ranskalaisten työt.

Pelko osoittautui aiheettomaksi. Siksi sanonta kannattaa nyt kierrättää. Puhukaamme putkimiesmepeistä.

EU-parlamentti tarvitsee eurooppalaisia putkimiehiä ja -naisia. Putkimiesmeppejä, jotka keskittyvät oikeiden ongelmien ratkomiseen ja pysyvät muuten sopivasti taka-alalla.

Heidän tehtävänsä on tiirailla halki Euroopan ja miettiä, että missäköhän siellä piilee jokin tukos avattavaksi. Harva heitä siitä kiittelee. Mutta ammattiylpeälle putkimiesmepille riittääkin, kun putket vetävät ja EU-kansalaiset saavat keskittyä rauhassa omaan likapyykkiinsä.

Brysselin EU-parlamentissa on meppibaari, jonne pääsevät vain euroedustajat enintään kahden seuralaisen kanssa. Ovella ei tarvitse vilauttaa henkilöllisyystodistusta, joten kysyin tällä viikolla demareiden luopuvalta euroedustajalta Reino Paasilinnalta, että miten ihmeessä henkilökunta tietää, ketä päästää sisään. Eiväthän tarjoilijat voi millään muistaa jokaista 785 meppiä ulkonäöltä.

Paasilinna hämmenteli kahviaan ja arveli, että sisään pääsee todennäköisesti kuka tahansa määrätietoisesti kävelevä keski-iän ylittänyt herrasmies, joka on pukeutunut hyvin istuvaan pukuun. Ainakaan Paasilinnan meppiyttä baarimikot eivät olleet kyseenalaistaneet kertaakaan kolmeentoista vuoteen.

Syyllistäjät käyttävät meppibaarin henkilökunnan logiikkaa.

Eurovaalien päätarkoitus ei ole saada ovesta sisään euroedustajia, jotka näyttävät oikealta ja ajavat nykypäättäjien mielestä oikeanlaisia asioita. Sisään pitää päästää putkimiesmeppejä. He eivät pelkää ikävää työtä, joka tekee tavallisten ihmisten elämästä miellyttävää ja helppoa. Kukin äänestäjä ratkaiskoon itse, mikä tukos haittaa eniten omaa elämää.

Putkimiesmepin ei tarvitse luonnollisestikaan pukeutua haalariin. Istuva puku ei ole este kovalle työnteolle.

Naisehdokkaille tiedoksi, että olkatoppaukset ovat tulleet takaisin. Olkatopatulla jakkupuvulla pääsee varmasti ensimmäisenkin kauden euroedustaja kyselyittä meppibaariin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi