Siivouspäivä

Minulle selvisi äskettäin, että siivoan kuin mies. Lukemassani lehtijutussa väitettiin, että miehet aloittavat siivoamisen kodin yhdestä nurkasta ja jatkavat eteenpäin neliömetri neliömetriltä kohti vastakkaista nurkkaa.

Naiset kuulemma siivoavat kerroksittain. Ensin naiset keräävät likaiset astiat kaikkialta asunnosta. Sitten he keräävät ympäriinsä lojuvat sanomalehdet ja kirjat koko asunnosta. Sitten naiset imuroivat koko asunnon, seuraavaksi pyyhkivät pölyt koko asunnosta, sen jälkeen kiillottavat hopeaesineet koko asunnosta, pesevät lattian koko asunnosta, harjaavat jalkalistat koko asunnosta, nyppivät kuihtuneet kukat koko asunnosta . . .

Putkiaivoiksi aiemmin soimatut miehet sen sijaan keskittyvät kaikkiin näihin eri toimiin samanaikaisesti. Miehille – ja minulle! – siivoaminen on sodankäyntiä, ja sodassa on olennaista edetä sotatantereella eteenpäin mahdollisimman rivakasti.

Mistä tämän luin, sitä en enää muista. Siivosin lehden vimmoissani roskiin, todennäköisesti kesken lukemisen.

Sillä mitä vihaisempi, kärttyisempi, pettyneempi tai väsyneempi olen, sitä vähemmän siedän epäjärjestystä ympärilläni.

Kasa sanomalehtiä lojuu lattialla. Roskiin! Jakku on jäänyt tuolinkarmille. Roskiin! Omenoiden rypyt eivät ole viivasuorassa. Roskiin! Tiskiharjan harjasten pituudessa on puolta millimetriä suurempia eroja. Roskiin! Keittiöpyyhkeen kudoksen poikkeamat ovat suurempia kuin voi kohtuudella pellavakuidulta odottaa. Roskiin! Keittiön yleisilmeessä on jotain epätasapainoista. Koko keittiö roskiin!

Siivoaminen on tietysti vain yksi neuroottinen keino yrittää hallita ympäristöään ja elämäänsä epävarmoissa olosuhteissa. Siihen syyllistyvät niin miehet kuin naisetkin, siivoustapojen eroista riippumatta.

Ongelmaksi siivousvimma muodostuu vasta silloin, kun mennään kodin ulkopuolelle.

Demos-ajatuspajan johtaja Richard Reeves ja Demoksen hallituksen puheenjohtaja Philip Collins julkaisivat tässä kuussa pamfletin The Liberal Republic, joka kertoo siivoamisen vaaroista yhteiskunnallisella tasolla.

Pamfletin johtoajatus tiivistää kaiken: "Hyvä yhteiskunta on sotkuinen ja ennustamaton, koska valta on annettu kansalle."

Liberalismin etuja korostavat Reeves ja Collins painottavat, että demokraattisessa ja vapaassa yhteiskunnassa vallitsee väistämättä epäjärjestys.

Vapaasti ajattelevien kansalaisten käsitykset siitä, mikä on oikein ja tavoiteltavaa, poikkeavat toisistaan. Mielipiteiden ja elämäntapojen moninaisuus eli riitasoinnut ovat arvokkaita jo sinänsä. Mielipiteen vapaus on tärkeää siksi, että kenen tahansa totena pitämä fakta voi koska tahansa osoittautua vääräksi.

Moni demokraattinen valtio on kuitenkin siivousvimman riivaama. Joku kansanedustaja Pentti Oinonen uskoo tietävänsä muita paremmin, miten oikeanlaista elämää eletään. Häntä vaivaa politiikan tason siivoussyndrooma, joka pyrkii täydellisen oinoslaisen yhteiskunnan luomiseen.

Toisaalta oinosiin ja vastaaviin ei pidä kiinnittää liikaa huomiota. Puhemies Sauli Niinistö teki oikein, kun ei määrännyt Oinosen homo–koira-puheista mitään virallista puhuttelua tai huomautusta. Reevesiä ja Collinsia mukaillen: jos joku puhuu läpiä päähänsä, sensuuri ja rangaistukset kääntyvät vain kohteliaisuuksiksi, jotka lietsovat tyhmyyksiä.

Tasan kolmen viikon kuluttua pidetään EU:n parlamenttivaalit. Moni on kysynyt, että ketä sinne oikein pitäisi äänestää. En minä tiedä. Ketään siivousintoilijaa en ainakaan valitsisi. Jos joku lupaa panna koko Suomen ja koko Euroopan kaikki asiat kuntoon, suhtautuisin missioon epäilevästi.

Mutta jos joku lupaa ajaa riitasointujen maksimointia, ehdokkaassa voi olla ainesta. Siivoamista riittää jokaisen kotonakin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi