Sikamaisia jonottajia

Suomen hallitus ja tasavallan presidentti eivät kuulemma aio etuilla sikainfluenssarokotusjonossa. Syynä on se, että he eivät kuulu lääketieteellisesti määriteltyyn riskiryhmään.

Olin päätöksestä tyrmistynyt. Tietenkin presidentin ja ministerien olisi pitänyt etuilla. Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja kumppanit sentään johtavat tätä maata. Eikö siinä ole riskiä tarpeeksi? En haluaisi, että keskeiset päättäjät makaavat sängynpohjalla, kun EU päättää huippunimityksistä tai Kööpenhaminan kokous uusista ilmastotavoitteista.

Rokotusjonossa kursailussa on jotain hyvin suomalaista. Se on sellaista mitäpä minusta -asennetta: menkää te muut vain ensin, kyllä tässä ehtii meikäläinen odottamaan ja parit flunssat kärsimään.

Suomalaiset kehuskelevat mieluusti pragmaattisuudellaan eli käytännöllisyydellään. Suomalainen pragmaattisuus on kuitenkin myytti. Mikä olisikaan ollut käytännöllisempää kuin rokottaa tasavallan presidentti ja hallitus jonain pimeänä torstaiaamuna sen suurempaa meteliä pitämättä?

Nyt keskeiset poliittiset päättäjät saavat esittää tavallisia kansalaisia, jotka rokotetaan muiden tavallisten kansalaisten kanssa kun ehditään, jos ehditään. Suomessahan ei etuilla.

Mikään ei ole tietenkään kauempana totuudesta. Jos pääministeri kokisi äkkiä tarvitsevansa sikainfluenssarokotteen sittenkin kaiken varalta, järjestyisi se epäilemättä nopeasti.

Päättäjät eivät vain taida pelätä sikainfluenssaa tarpeeksi.

Politiikkojen rokotuskeskusteluun liittyy myös toinen tyypillinen suomalainen piirre. Meillä Suomessa terveydelle tärkeistä asioista tunnutaan olevan aina valmiita tinkimään. Suomalainen ihanne on yhä kova jätkä (sukupuolesta riippumatta), joka vetää lumihangessa viinaa 39,8 asteen kuumeessakin ja nousee sieltä vasta aamulla kello seitsemän töihin. Kyllä ruumis kestää, ja jos ei kestä, sitten sietääkin kuolla.

Suomalainen jonotuskulttuuri on puolestaan kouristuksenomaista järjestysnumerosta kiinnipitämistä yhdistettynä sokeuteen sille, mitä tulee tilanteeseen ja muiden tarpeisiin.

Jonossa ei etuilla Suomessa siksi, että potentiaaliset etuilijat pelkäävät muiden arvostelua ja julkisia kohtauksia. Oikeasti kaikki haluaisivat etuilla kuollakseen, mutta kukaan ei uskalla. Siksi ketään ei myöskään haluta päästää jonon ohi. Miksi se muka pääsisi ensin? Kitukoon, kuten kaikki muutkin.

Ja jos joku joskus etuilee, johtuu se vain siitä, että kyseinen tomppeli ei ole tajunnut etuilevansa. Sitä on vain marssittu ovesta suoraan luukulle ymmärtämättä, että muut huoneessaolijat eivät ole paikalla vain muovifiikuksia ihailemassa.

Suomalaisen jonotuskulttuurin vastakohtia ovat toisaalta mannermainen ja toisaalta brittiläinen jonottaminen.

Manner-Euroopassa etuilua ja kiilailua ei hävetä. Pelin sääntö on se, että kaikki ajavat omaa etuaan ja etuilevat, jos näkevät siihen mahdollisuuden. Tämä voi tuntua aluksi julmalta. Lopulta siihen tottuu. Tavallaan se on jopa rehellistä. Ainakin tietää, millaista käytöstä muilta voi odottaa.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ilmoittanut, että hän ottaa sikainfluenssarokotuksen heti, jos lääkäri sitä suosittelee. Ja miksi ei ottaisi. Onhan Sarkozy tärkeä mies – ainakin Ranskassa ja EU-kuvioissa.

Briteillä puolestaan on ylikehittynyt sosiaalinen jonotussilmä. Britanniassa varsinaista jonomuodostelmaa ei edes tarvita, koska kaikki tietävät muutenkin oman ja muiden vuorojärjestyksen. Järjestyksestä ollaan myös valmiita tinkimään, mutta vain muiden eduksi. Se tekee kaikista joustavia: kun voi odottaa saavansa, osaa myös antaa.

Menkää nyt ihmeessä rokotettaviksi, Halonen, Vanhanen ja muu joukko. Ei siinä ole mitään arveluttavaa tai väärää. Jonotusjärjestyksestä kiinnipitäminen ei ole itseisarvo. Eiväthän päättäjät jonota muutenkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi