Sillihuulet

Viimeinkin tiedän, mikä minusta tulee isona. Ryhdyn keksimään huulipunille nimiä. Nyt markkinat ovat amatöörien käsissä, ja lopputulos on sen mukainen. Tällä viikolla EU-komissiossa Brysselissä oli jo toinen palohälytys kahden viikon aikana. Pillien ujellus oli vihlova. Sain sydämentykytystä ja päänsärkyä, joita halusin mennä lääkitsemään kotisohvalle konjakilla. Pomo sanoi siihen, että ei, joten heittäydyin mielenosoituksellisesti toimituksen sohvalle murjottamaan ja lukemaan uusinta Gloriaa.

Gloriassa oli Lumenen huulipunamainos: "Huulipuna on kuin ystävä. Kun löytää hyvän, siitä kannattaa pitää kiinni. Beautifully true."

Ja entäs ne nimet. Pieni pyyntö – sen nimistä huulipunaa en käyttäisi, vaikka väri olisi kuinka pukeva. Miksi pitää aina pyytää eikä koskaan vaatia, ja pyytääkin vain pienesti?

Haave vain – miksi meitä naisia pitää ehdoin tahdoin masentaa? Meidän valssi – en tiennytkään, että on vielä ihmisiä, jotka menevät juhannuksena naimisiin kansallispuvussa ja päivänkakkaraseppele päässä. Saariston taika – maistuuko tämä huulipuna ehkä sillille?

Olen suuri kotimaisen kosmetiikan suosija, mutta älkää yrittäkö myydä minulle Saariston taikaa. En halua mitään mielleyhtymiä sillivoileipäni ja huulipunani välille.

On mahdollista, että lumenelaisten retroilu ja naivistelu on vakaasti harkittua. Ehkä poltetun oranssin värinen Viettelys-puna on juuri sitä, mitä itseironiset suomalaiset haluavat.

Henkilökohtaisesti en siedä leikinlaskua itseni ja huulipunani kustannuksella. Huulipuna on vakava asia, ja vakavalla asialla pitää olla vakavasti otettava nimi.

Nimien tärkeyteen uskoo myös Oregonin yliopiston professori Debra Merskin. Hän tutki pari vuotta sitten yli 1 700 huulipunan nimet. Lopputuloksena oli huulipunan yhteiskunnallista merkitystä luotaava Truly Toffee and Raisin Hell: A Textual Analysis of Lipstick Names -artikkeli käyttäytymistieteelliseen aikakauslehteen.

Merskinin selvityksen mukaan peräti neljännes huulipunista on nimetty ruoan tai juoman mukaan: Peach Mocca, Toasted Almond, Sangria, Port. Ylipainon riivaamat amerikkalaisnaiset kai tykkäävät, kun suuhun saa panna kerrankin jotakin makeaa, josta ei jää läskiä vyötärölle.

Toiseksi suurin ryhmä eli viidennes kaikista koostui huulipunista, jotka oli nimetty värin mukaan, kuten Pure Pink tai Rose. Tällainen on silkkaa huijausta. Onhan meillä silmätkin päässä. Ei sitä tarvitse huulipuikkoon kirjoittaa, että vaaleanpunainen on vaaleanpunaista. (Tätä pahempia ovat vain meikkisarjat, jotka antavat eri väreille pelkät numerot. Eräillä brändin rakentaminen on jäänyt täysin vankileiritasolle.)

Seksistä ja romantiikasta ammentavat huulipunannimet ovat Yhdysvalloissa kolmanneksi yleisimpiä. Strip, Passion, Temptation. Jos ollaan tarkkoja, tätä linjaa – tosin ilman seksiä – vetää myös Lumene: Villi rakkaus, Ikuinen rakkaus, Viettelys. Ehkä nimet vain kuulostavat suomeksi kornimmilta.

Käytin vuosikausia viininpunaista huulipunaa, jonka nimi oli Ténèbres eli pimeys. Tunsin itseni kohtalokkaaksi naiseksi, joka oli vaaraksi ympäristölleen. Hyvin markkinoitu, Chanel.

Pimeyteen liittyviä huulipunannimiä löytyy Yhdysvalloistakin. En kuitenkaan haluaisi käyttää Asphyxia-punaa. Siitä voi saada hapenpuutetilan.

Kuningas Edward VI:n lempihuulipuna 1500-luvulla oli muuten Raw Flesh eli Raaka liha, Merskin kertoo kirjoituksessaan. Nimi oli vahvistettu virallisesti, joten mitään uusia kotkotuksia huulipunannimet eivät ole.

Ensimmäinen oma huulipunakokoelmani lainaa nimet kotimaisesta kirjallisuudesta: Niskavuoren Heta, Mirdja, Louhi, Ellen Salpakari, Sonja O., Maria Kallio ja niin edelleen. Sen jälkeen aion. . . Uups, liikesalaisuus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi