lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Annamari Sipilä annamari.sipila@hs.{filig On turha etsiä vikaa itsestään, kun se on ilmiselvästi muissa. Tällä palstalla kolumnisti yrittää sietää ympäristöään.

Toisin on Tšekissä

11.1.2009 8:39

Prahassa oli tällä viikolla pirun kylmä. Katukauppiaat myivät kylmettyneille turisteille hattuja ja kaulaliinoja ja paikallista glögijuomaa. Prahalaisrouvat eivät lämmikkeitä tarvinneet. He kulkivat turkeissaan. Mielenkiintoista, että jossain vielä saa ja uskaltaa.

Sisätiloissa oli kuitenkin lämmin. Patterit paukkuivat täysillä. Tšekki ei ole yhtä riippuvainen venäläisestä kaasusta kuin monet muut Keski- ja Itä-Euroopan maat. Lämmitystä ei tarvitse panna poikki ensimmäisten joukossa.

Erityisen lämmin oli Prahan linnassa. Kultajakkaroilla kivilattiallakaan istuvia ei palellut, vaikka huonekorkeus oli ainakin kymmenen metriä, ehkä enemmänkin.

Tšekin presidentti Václav Klaus näkyy pitävän huolen siitä, että hänen virka-asunnossaan ei ainakaan palella. Linja istuu loogisesti Klausin näkemyksiin ilmaston lämpenemisestä.

Tšekkijohtajan mielestä kyse on suuresta hömppäsirkuksesta, jolla pelotellaan viattomia ihmisiä. Euroopassa vapaus ja talous ovat paljon suuremman uhan alla kuin ilmasto, Klaus kirjoitti tällä viikolla Financial Times -sanomalehdessä.

Mielenkiintoista, että jossain EU-maassa presidentillä on yhä pokkaa esittää näin kerettiläisiä näkemyksiä.

No, jos toimittajilla oli Prahan linnassa lämmin, niin EU-komission puheenjohtajalla José Manuel Barrosolla oli tummassa puvussaan suorastaan hiki.

Barroso oli Prahassa käynnistämässä komission ja EU:n puheenjohtajamaana vuodenvaihteessa aloittaneen Tšekin yhteistyötä. Yleensä järjestäytymiskokoukset ovat pakkopullaa. Ei Tšekin tapauksessa.

Klaus on unionin tunnetuimpia EU-kriitikoita. Vaikka hänen roolinsa onkin pitkälti seremoniallinen, vaatii esimerkiksi Lissabonin sopimuksen vahvistaminen presidentin allekirjoitusta.

Klausin läheisyys ilmiselvästi kuumotti Barrosoa. "Hyvä ystäväni Václav" -lause ei tullut yhtään luontevasti. Mielenkiintoista, että joku saa sulavan ja itsevarman Barroson esiintymään kömpelösti kuin pikkupoika.

Klaus – hän tietysti nautti tilanteesta. Tšekkipresidentti ilmoitti suurimmaksi unelmakseen sen, että Barroso jäisi Prahaan presidentin käännytettäväksi. Silloin EU-komissiopomostakin saataisiin vankka Lissabonin sopimuksen vastustaja.

Barroso näytti mittailevan uloskäynnin läheisyyttä, mutta muulla yleisöllä oli hauskaa. Klausia ihailevat vastentahtoisesti nekin, jotka ovat hänen poliittisista linjoistaan eri mieltä. Onhan mielenkiintoista, että joku uskaltaa rikkoa unionin konsensuksen muutenkin kuin kokoussalin ovien takana.

Keskiviikkona Tšekin kansallisteatterissa juhlittiin juuri alkanutta EU-puheenjohtajuutta. Kerrankin ei kuultu iänikuisen kansallissäveltäjän iänikuista merkkiteosta ja sen jälkeen EU:n iänikuista epävirallista hymniä. Tšekit olivat panneet pystyyn poikkitaiteellisen spektaakkelin.

Esityksen päätyttyä sairauksien rasittama entinen presidentti-näytelmäkirjailija-vapaussankari Václav Havel nojaili yksin ja surumielisen oloisena lämpiön kahvipöytään. Mielenkiintoista, että suuri eurooppalainen näytti niin pieneltä.

Tšekki on yhä miesten maa. Hallituksen 18 ministeristä naisia on vain kaksi. Heistä toinen, puolustusministeri Vlasta Parkanová, on uumoiltu korvattavaksi, todennäköisesti miehellä.

Hallituksen avainministerit ovat omalaatuista porukkaa. Pääministeriä ja valtiovarainministeriä sanotaan koviksi, mutta herra yksin tietää totuuden. Kumpikin kommunikoi tulkin välityksellä. Mutiseva ulkoministeri on karaktääri, josta ei saa selvää. Kovaa ja paljon puhuva eurooppaministeri on vielä suurempi karaktääri, josta saa vielä vähemmän selvää.

Mielenkiintoista, että poliitikoissa on vielä kansallisia eroja. Tšekin kaudella ei ainakaan mennä yhteen EU-muottiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.