lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tunneista viis

22.5.2011 8:11

Pohdiskelen usein sitä, että mitäköhän Saksan liittokansleri Angela Merkel kunakin hetkenä oikein puuhailee. Mitä liikkuu Euroopan rautarouvan päässä, ja miten hän järjestää päivänsä?

Halusikohan Merkel esimerkiksi katsoa viikko sitten lauantaina Düsseldorfissa järjestettyjä Euroviisuja? Luultavasti halusi, mutta päätti kuitenkin mennä aikaisin nukkumaan, jotta olisi skarppina seuraavan päivän kokouksessa IMF:n pääjohtajan kanssa.

Merkel on kiehtova siksi, että hänen julkisuuskuvansa on asiallinen ja järkevä. Liittokanslerin henkilöbrändi kiteytyy kahteen virkkeeseen: Minä itse en ole ongelma. Minä ratkon muiden aiheuttamia ongelmia.

Merkelin tyyliin kuuluu myös se, että hän ei yleensä laskettele sammakoita. Tällä viikolla Merkel suututti kuitenkin eteläeurooppalaiset.

Merkel sanoi kristillisdemokraattien puoluetilaisuudessa tiistaina, että Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa ei pitäisi saada jäädä eläkkeelle aikaisemmin kuin Saksassa. Enää ei kuulemma vetele se, että eräät vain Euroopassa lomailevat samaan aikaan kun eräät toiset tekevät töitä.

Eteläeurooppalaiset tietysti suuttuivat Merkelin saksalaisyleisölle suunnatusta viestistä. Välimeren lehdet kaivoivat esiin viralliset tilastot, joista ilmeni, että todellisuudessa lomapäiviä on etelässä vähemmän kuin pohjoisessa. Eläkeikä Saksassa ja Välimeren maissa on suunnilleen sama.

Vihreä kreikkalaismeppi Michail Tremopoulos kirjoitti Merkelille jopa avoimen kirjeen, jossa hän paheksui liittokanslerin sanomisia ja painotti kreikkalaisten painavan pidempää päivää kuin saksalaiset. "Minulla ei ole mitään tätä vastaan, koska te saksalaiset työskentelette paljon tehokkaammin, ja meidänkin pitäisi tulla entistä tehokkaammiksi", Tremopoulus myönsi.

Avainsana on tehokkuus. Pitkillä työpäivillä ja lyhyillä lomilla ei ole mitään itseisarvoa, jos työn tulos on kehno.

Kun euroalueen kriisi pitkittyy, kiristyvät samalla myös pohjoisen ja eteläisen blokin välit. Keskinäinen syyttely lisääntyy. Saksassa – ja Suomessa – ylpeillään kovalla työmoraalilla ja katsotaan muita nenänvartta pitkin alaspäin. Mutta ei se työn määrä ratkaise, vaan työn tehokkuus ja tuottavuus.

Mitäköhän Angela Merkel tekee tällä hetkellä? Tämäkin sunnuntai on liittokanslerille todennäköisesti työpäivä. Ehkä hänellä on salainen palaveri Ranskan valtiovarainministerin Christine Lagarden eli IMF:n mahdollisen pääjohtajakandidaatin kanssa. Eurooppalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin takia täytyy kuitenkin toivoa, että rouvat käyvät neuvonpitonsa tiiviisti ja tehokkaasti ja käyttävät loppusunnuntain luovaan laiskotteluun.


On turha etsiä vikaa itsestään kun se on ilmiselvästi muissa. Tällä palstalla kolumnisti yrittää sietää ympäristöään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.