Ekolöysäilyn aika

Kavahdatko jo sanoja ilmastonmuutos, ekologisuus ja vastuu ympäristöstä? Toivottavasti niistä ei ole tullut vielä kirosanoja, sillä tässä kirjoituksessa niitä käytetään tiuhaan.

Vertaus voi hieman ontua, mutta pelkään, että ilmastonmuutokselle on käymässä kuten sille sadun lammaspaimenelle, joka huusi sutta turhan päiten. Kohta kukaan ei jaksa kuunnella, vaikka olisimme hengenvaarassa.

"Suomalaisten halukkuus ekotekoihin on hiipunut", uutisoitiin viime viikolla. Ylipäätään olen halukkuuden kanssa aika skeptinen. Puhua aina voi, mutta tekoihin ryhtyminen onkin sitten aika lailla laiskempaa.

Taantumakin iski pahaan saumaan − tai löysäilijöiden kannalta hyvään. Vaikka useimpien elämässä maailmantalouden huono tilanne ei juuri näy, antaa se oivan tekosyyn keskittyä ennemmin omasta työllistymisestä kuin ilmastonmuutoksesta huolehtimiseen. Ihmisten elämään mahtuu vain yksi huoli kerrallaan.

En syyttäisi ilmastonmuutoksen unohtamisesta pelkästään yksityisiä ihmisiä. Vielä viime eduskuntavaalien aikaan puolueet pitivät suurimpana uhkana ilmaston lämpenemistä, mutta kuinka ollakaan, taantuma on syrjäyttänyt sen agendalla. Ja sitten, kun kansa alkoi säästää ja luuli näin toimivansa oikein sekä itseään että ympäristöä kohtaan, valtiovalta yllytti kuluttamaan, jotta talouden pyörät pyörisivät.

Raskaan sarjan ekoihmiset ovat huolestuneet siitä, että ekologisuudesta on tullut muodikasta. Hetken ajan tärkeä asia saa huomiota, mutta vain hetken. Trendit ovat aina ohimeneviä, jolloin ekovauhkoaminen väistyy uuden tieltä. Toivon tietysti, että edes kierrätyksestä ehtisi tulla arkipäiväinen käytäntö.

Suuren yleisön ekoheräämisen tiellä on paljon esteitä. Ympäristönsuojelun pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta todellisuus on toinen. Ihmiset eivät ajattele pitkäjänteisesti. On vaikea luopua asioista jonkin eteen, jota ei konkreettisesti näe − ennen kuin on liian myöhäistä.

Niin kauan, kun omat ekoteot koetaan uhrautuvuudeksi, homma ei toimi. Jos ihmiset tuntevat, että on epäreilua odottaa sateessa bussia kun muut huristavat ohi autolla, jokin mättää. Miksi minä tekisin elämästäni ankeampaa, kun muut elävät yhtä leveästi kuin ennenkin? Kyllä minäkin lennän jouluksi Thaimaahan, kun sinne menevät kaikki muutkin.

Tasajako siis, kaikkien pitäisi siis tehdä ympäristön eteen yhtä paljon. Veikkaan, että tämä ei toteudu koskaan, ei pakolla eikä vapaaehtoisesti.

Olen sitä mieltä, että monien muutosten pitäisi tulla ylhäältäpäin. Käytettäviin energiamuotoihin vaikuttavat enemmän poliittiset päätökset kuin muutamien ihmisten valitsema tuulivoimalla tuotettu sähkö. Niin kauan kun ruoka pakataan muoviin, ihmiset ostavat muoviin pakattua ruokaa.

Luotan ihmisten omatoimisuuteen tiettyyn pisteeseen asti. Ilmastonmuutoksesta huolestuvat kuitenkin vain ne, jotka jo ennestään miettivät ympäristöasioita. Aina löytyy jääriä, jotka panevat ilmaston lämpenemisen ja sään ääri-ilmiöt kausivaihtelun piikkiin. Se on vastuunpakoilua.

Vaikka koko ilmastonmuutosta ei olisi, ihmiset tuhoavat maapalloa jo monilla muilla keinoilla. Jätevedet pilaavat vetemme, kaatopaikat täyttyvät turhasta tavarasta, luonnonvarojen käyttö tuhoaa elintilaa luonnolta, näin esimerkiksi. Muutoksia elintapoihin pitää tehdä joka tapauksessa.

Kaikki elämäntapamuutokset eivät ole uhrautumista ympäristön hyväksi tai pelkkää hyvän omantunnon hankkimista. Uusista tavoista voi olla näkyvää hyötyä myös itselle.

Kierrätettyinä ostettuihin vaatteisiin ja huonekaluihin menee vähemmän rahaa kuin uusiin vastaaviin. Jos kävelee enemmän ja syö harvemmin lihaa ja enemmän luomutuotteita, voi paremmin. Siinäpä porkkanaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi