Erilaiset Suomet

Olen kotoisin siitä Suomesta, jossa kotien seiniä koristavat ryijyt ja taistelevat metsot, sauna lämmitetään lauantai-iltaisin ja televisiosta katsellaan kaiken kansan yhteisiä tangomarkkinoita ja maajusseja.

Melkein kaikilla on oma piha, pihakeinu ja siinä pihassa auto tai kaksi. Harrastuksissa kuljetaan kansalaisopistoissa ja kaduilla törmää tuttuihin.

Pääkaupungissa moni asia on toisin. Parvekkeet korvaavat pihat ja julkiset liikennevälineet autot. Saunat ovat taloyhtiöiden yhteisiä, ja tapetoidulle tehosteseinälle eivät ryijyt sovi.

Televisiosta katsellaan dokumentteja, tosi-tv:tä korkeintaan ironian turvin. Vastaantulevia ei edes vilkuilla, kun ketään ei kuitenkaan tunne. Yleistyksiä tietysti, tiedän että kaikkialla asuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta kyllä tässä maassa on erilaisia Suomi-todellisuuksia.

Helpoimmin erot ihmisten luonteissa ja elämäntyyleissä näkee Helsingin ja muun Suomen välillä. Stereotypiatkin syntyvät syystä: kyllä kiireisellä nokka pystyssä kulkevalla helsinkiläisellä on vastineensa todellisuudessa, samoin kuin lupsakalla mutta ympäripyöreällä savolaisella tai isottelevalla pohjalaisella.

Moni helsinkiläinen taitaa unohtaa, että pääkaupungissa asuu vain joka kymmenes suomalainen, pääkaupunkiseudullakin vain joka viides.

Muualla asuvilla taas on yleensä vahvoja ennakkoluuloja Helsingissä asuvia kohtaan. Useimpien kohdalla turhaan, syntyjään helsinkiläisetkin voivat olla ystävällisiä ja suuri osa kaupungissa asuvista on sinne muualta muuttaneita (mikä ei vielä tarkoita mitään, ensimmäisen polven helsinkiläistenhän sanotaan olevan pahimpia).

Kesäisin se "muu Suomi" on voimissaan. On kaikenkirjavaa kesätapahtumaa, festivaalia ja liikuttavan kotikutoista kesäteatteria. Veri vetää kaupunkilaisetkin kesänviettoon maalle ja järvien rannoille, yksinkertaisten asioiden pariin. Kun en ole mökkiläisiä, en tiedä onko mökkiloman tarkoitus vain rentoutuminen vai pohjimmiltaan halu palata siihen yhteiseen Suomeen, joka meillä joskus oli.

Asioita alkaa nähdä kun niitä katsoo ulkopuolelta tai tuorein silmin, kuin kulttuuriantropologi. En arvota asuinpaikkoja tai ihmisiä paremmuusjärjestykseen, havainnoin vain kiinnostuneena. Ja mikä sen kiinnostavampaa kuin tarkkailla lähellä olevia ilmiöitä. Voisin höpistä tähän jotain akateemista pohdintaa toiseudesta, mutta ei asioille tarvitse aina antaa niin hienoja nimiä.

Kun "alkuperäiskansassa" aletaan nähdä eksoottisia piirteitä, en tiedä onko suhtautuminen ylenkatsovaa vai kunnioittavaa. Riippuu katsojasta.

Esimerkiksi valokuvaaja Esko Männikön potretit syrjäseutujen yksinäisistä miehistä ovat ennemmin kunnianosoituksia näitä erakkoja kohtaan kuin metsästetyn riistan asettamista esille.

Katseltavat voivat olla otettuja kiinnostuksesta heitä kohtaan niin kauan kuin heille ei naureta. Tai vähän hauskanpitoa voi sallia, sen verran pitää osata nauraa myös itselleen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi