Hyvä äiti sauvasekoittaa

Enpä olisi uskonut toivovani, että kohta vuoden ikäinen lapseni osaisi katsoa jo televisiota. Kun lapsi ponnahtaa ylös pinnasängyssä kello 5.50, mieleen hiipii väistämättä, miten kätevää olisi istuttaa aamuvirkku tv:n eteen.

Ennen lapsen saamista olin tietysti sitä mieltä, että televisiota ei tarvitse sitten pahemmin katsella, ei ainakaan aamuisin. Levottomaksihan siitä tulee. Lapsen synnyttyä olen alkanut pyörtää jaloja periaatteitani, ja veikkaanpa että tämä on vasta alkua.

Olenko siis lepsu? Epäjohdonmukainen kasvattaja? Vai kenties joustava, kun pystyn myöntämään, että ennakko-oletukset eivät vastaakaan todellisuutta?

Lapsen hoito ja kasvatus on hypähtelyä omien periaatteiden, muiden neuvojen ja yleisten odotusten ristitulessa. Sitä paitsi jatkuvasti tulee vastaan tilanteita, joihin ei ole omaa suhtautumistapaa valmiina, vaan keinot on keksittävä tilanteessa siltä istumalta.

Toistaiseksi vanhemmuus on ollut pitkälti lapsen hoivaamista ja tarpeiden tyydyttämistä. Omia periaatteitaan on pitänyt punnita käytännön valinnoissa: kesto- vai kertakäyttövaipat, itse tehtyjä vai kaupan soseita, syli vai sitteri, sukupuolineutraaleja vai vaaleanpunaisia vaatteita?

Olen päätynyt useimmissa asioissa kompromissiin. En koe itseäni huonoksi äidiksi ostaessani myös valmisruokia. Kestovaipat taas toimivat hyvin päivällä, mutta yöllä kertakäyttövaippa pitää paremmin. Kun selkä ei kestänytkään kantoliinailua, oli kätevää laskea lapsi sitteriin. Vaaleanpunaisia vaatteita en itse ostaisi, mutta eivät lahjaksi saadut prinsessaunelmat ole värin takia jääneet käyttämättä.

Jos omissa valinnoissa alkaisi ehdottomaksi, saisi helposti kiukut niskaansa niiltä äideiltä, jotka ovat valinneet toisin. Tämä on nähty keskusteluissa imetyksestä ja päivähoidosta. Onko syyllisyys tai epävarmuus omista valinnoista se perimmäinen syy, joka saa äidin hyökkäämään toista äitiä vastaan?

Kun ei ole aiempaa kokemusta lapsenhoidosta eikä kaikessa uskalla luottaa omaan maalaisjärkeensä, toivoisi että neuvolasta saisi nimensä mukaisesti niitä neuvoja. Teet niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu, neuvolassa todetaan usein diplomaattisesti. Se saattaa ahdistaa, kun painii jälkikäteen triviaaleilta tuntuvien ongelmien kanssa, mutta loppujen lopuksi vastauksella on puolensa. Silloin tulee ainakin miettineeksi asiaa itse.

Vanhemmille kun on tapana jakaa myös täsmäohjeita, joiden noudattamisen annetaan ymmärtää olevan elintärkeää. Vauvaa kylvetetään kerran viikossa, ja vasta sitten kun napatynkä on irronnut! Vauva ei saa nukahtaa rinnalle! Vauvan huutoon ei saa yöllä vastata heti! Ja sitten potee omantunnontuskia jos tekeekin – vahingossa tai tarkoituksella – eri tavalla. Pian saa huomata toisen hoitajan tai kätilön kanssa, että yhtä totuutta ei ole. Vauvaa saa kylvettää alusta asti vaikka joka päivä! Vauvaa pitää lohduttaa alle minuutissa!

Täytyy siis vain löytää omat keinonsa, varsinkin kun jokainen lapsi on niin erilainen, että yleispäteviä vinkkejä on vaikea antaa. Onneksi televisionkatselua ei ole neuvolasta ohjeistettu – ainakaan toistaiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi