Inspiraatio iskee

Olen ihmeissäni ihmisistä, joita ei innosta oikein mikään. Sellaisia nimittäin löytyy. Tai sitten minulla on väärät kriteerit, enkä ymmärrä näiden ihmisten kiinnostuksenkohteita.

Soisin kaikille innostumisen puuskia. Inspiroituminen on hieno tunne. Hetken tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Näkee uusia puolia itsestään tai maailmasta.

Innostun, kun näen persoonallisia koteja, käsitöitä, vaatteita, taideteoksia tai blogeja. Myös toisista ihmisistä voi haltioitua. Joku toinen inspiroituu uudesta ruokaohjeesta, autoista tai tietokoneista. Vain pieni osa vastaantulevista asioista onnistuu säpsäyttämään, mutta siksi yllättävä innoittuminen tuntuu niin hyvältä.

Inspiraatio vaatii aikaa. Se ei tule pakottamalla, mutta sitä voi houkutella esiin. Kiireellä ja suorittamisella saa aikaan tuloksia, mutta ei intoa. Innostuminen taitaa tapahtua usein vapaa-ajalla, omaehtoisen tekemisen parissa.

Kyllä tunteen voi tavoittaa töissäkin, jos vain olosuhteet sattuvat kohdilleen: on oikeassa ammatissa ja mieluisassa työtehtävässä, johon on tarpeeksi aikaa. Yhtälö on nykyajan työelämässä vaikea, kun työntekijöistä puserretaan kaikki mehut irti.

Inspiroitumisella on usein jotain tekemistä vapaudentunteen kanssa. Ehkä matkan suunnittelu on erityisen kiehtovaa, koska siinä yhdistyy ajatus vapaudesta ja arkirutiinien rikkoutumisesta.

Matkustaessa tunne on voimakkaimmillaan ensimmäisinä päivinä, kun uudesta paikasta havainnoi uusia paikkoja, reittejä, tuoksuja ja ihmisiä. Sen jälkeen tunne alkaa hälvetä, sillä jo viikon matkallakin ehtii monista asioista tulla tuttuja.

Aina ei inspiroituakseen tarvitse lähteä kauas. Tykkään kierrellä Helsingin itselle tuntemattomissa kaupunginosissa – silloin vain täytyy valita reitti hienojen rakennusten ja puistojen mukaan. Ja inspiraatiota löytyy monista paikoista, erityisesti luonnosta, ei tarvitse tuijotella vain kantakaupungin arvoasuntoja.

Joskus voi riittää, että lähtee taidenäyttelyyn ja inspiroituu muiden tekemisistä. Mutta jos tuntee sisäistä paloa tehdä jotain itse, silloin on vain alettava hommiin. Jos haluaa kirjoittaa jotain, ei voi loputtomiin opiskella kirjoittamisen teoriaa tai vähätellä omia taitojaan.

Olen itse huono esimerkki, mutta vihdoinkin menin luovan kirjoittamisen kurssille. Minulla ei ollut hajuakaan, osaisinko kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä, koska en edes yrittänyt, kun en kuitenkaan osaisi. Onneton kehä! En edelleenkään ole varma kyvyistäni, mutta ainakin ensimmäinen pato on murrettu.

Moni kirjailija sanoo, ettei inspiraatiota voi odotella, on vain itsepintaisesti istuttava alas päivästä toiseen ja naputettava tekstiä. Myytti taiteilijan inspiraation ryöpsähdyksistä elää sitkeästi. Kyllä purkauksiakin varmasti tulee, mutta niiden varaan ei voi jättää teoksen syntymistä.

Innostuminen ylipäätään edellyttää, että unohtaa kateuden. Jos kadehtii toisen ihmisen taitoa maalata pysäyttäviä tauluja ja miettii, ettei itse koskaan pystyisi samaan, on hankala haltioitua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi