Pakastin täyteen ruispaloja

Tämän talven ja kevään aikana on saatu tottua yllätyksiin. Arki on mennyt sekaisin lumenpaljoudesta, junien ongelmista, tuhkapilvestä sekä kaupoissa ja busseissa näkyvistä lakoista.

Ja mitä siitä on seurannut? Ihmiset loukkaantuvat pudottaessaan lumia katolta, ennustavat tuhkapilven tarkoittavan pian uutta jääkautta, hamstraavat leipähyllyt tyhjiksi. Suhtautuminen lähentelee välillä hysteriaa. Pelätään pahinta ja unohdetaan toivoa parasta.

Luonnon aiheuttamiin yllätyksiin voi varautua vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun lumia ei saatu aurattua Helsingin kaduilta tarpeeksi nopeasti, purnattiin aurauskaluston vähäisyydestä. En usko, että kovin moni olisi kiitellyt sitäkään vaihtoehtoa, että verorahoilla olisi maksettu kalustoa, joka on useimpina talvina turhaa. Joidenkin oli ylitsepääsemätöntä tarttua itse lapioon, koska kadun lumityöt eivät periaatteessa kuuluneet heille.

Elintarvikealan lakot ja työsulut ovat saaneet surkuhupaisia piirteitä, kun jotkut yli-innokkaat ovat haalineet ruokaa enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi. Siinäpähän tyhjentelevät pakastintaan ruispaloista. Ruokaa on koko ajan riittänyt, vain valinnanvara on pienentynyt ajoittain. Joidenkin vain on täytynyt saada juuri sitä lempileipäänsä. Lauantain Helsingin Sanomissa keksittiin ilmiölle nimikin: nakkipula. Se kuvaa tilannetta, jossa pulaa on valinnan vaihtoehdoista eikä itse hyödykkeestä.

Mitään huvittavaa hamstrauksessa ei olisi siinä vaiheessa, jos kaupasta uhkaisi oikeasti loppua ruoka. Todellisessa kriisitilanteessa toivoisi kaikkien puhaltavan yhteen hiileen, mutta raadollista kyllä, moni luultavasti ajattelisi vain omaa etuaan.

Saatiin myös uusi muistutus uusavuttomuudesta: enää ei riittänyt, että ei osata leipoa leipää, vaan monille ei tullut edes mieleen, että leipää voisi leipoa itse. Tai että pyörän voisi kaivaa varastosta, kun bussit ja junat eivät kulje.

Tuhkapilven aiheuttama lentokielto harmitti ihmisiä vietävästi, kävi sitten niin päin ettei päässyt lähtemään Suomesta minnekään tai palaamaan Suomeen matkoiltaan. Motissa ihmiset turhautuivat, vaikka täältä käsin teki mieli ajatella, että nauttisivat nyt muutamasta päivästä lisää siellä ulkomailla.

Tulivuorenpurkaus saikin aikaan länsimaissa paljon enemmän kuin vain lentokiellon. Tuhkapilvi puhkaisi hetkeksi länsimaisen turvallisuuskuplan, uutisoitiin aamun Hesarissa.

"Oletetaan, että homma on hanskassa ja asiat rullaavat. Ihminen on onnistunut luomaan kaikkivoipaisuuden, joka ei pidä paikkaansa", sanoi osuvasti filosofi ja psykoterapeutti Elli Arivaara. Eikä filosofi ole varmaankaan kovin väärässä, kun väittää, että ihmiset unohtavat ongelmat kuukauden päästä siitä, kun tuhkapilvi on hälvennyt. Tämä kuulunee ihmisen itsesuojeluvaistoon, mutta välillä toivoisi hieman pidempää muistia.

Myös joustavaa aikakäsitystä voisi harjoitella. Suoranainen mañana-meininki ei helposti istu suomalaiseen mielenlaatuun, mutta ei pipon tarvitsisi kiristää heti, jos asiat eivät toteudu samalla sekunnilla. Elli Arivaara suosittelee meille stoalaista tyyneyttä.

Kaikkia ongelmia ei kannata ottaa tyynesti, vaan pitääkin huolestua oikeasti vakavista asioista. Harmillista, mutta tietysti ymmärrettävää on, että pienet konkreettiset ongelmat stressaavat enemmän kuin käsityskyvyn ylittävät ilmastonmuutokset ja öljykatastrofit.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi