Sairasta vain, jos sinulla on vakuutus

Amerikasta pukkaa nyt terveysuutisia.

Jäiköhän Obaman terveydenhuoltoreformin jalkoihin viime viikon uutinen, että amerikkalaiset naiset kuolevat synnytyksiin ja raskauden aikaisiin komplikaatioihin lähes yhtä usein kuin kehitysmaissa? Äidit eivät saa kunnon hoitoa raskauden aikana, koska heillä ei ole siihen varaa.

Kunnollista terveydenhuoltoa saavat vain ne, joilla on yksityinen sairasvakuutus. Köyhille tarkoitetusta terveysvakuutuksesta, Medicaidista, ei ole juuri apua, koska järjestelmän byrokratia viivästyttää ongelmien havaitsemista ja siten myös hoidon aloittamista.

Ollaanko tähän menossa Suomessakin? Toistaiseksi neuvolatoiminta on pitänyt pintansa, mutta muuten terveydenhuollossa näkyy viitteitä amerikkalaistumisesta.

Tuntuu, että Suomikin alkaa jakautua A- ja B-luokan kansalaisiin, joista toiset saavat hoitoa yksityiseltä puolelta nopeasti sairasvakuutuksen turvin, toiset julkiselta puolelta hitaasti. Joku saattaa ajatella, että ylimääräistä maksamalla kuuluukin saada ekstraa. Ehkä joissain asioissa, mutta terveydenhuollossa yhtälö tuntuu maallikosta vaaralliselta. Eikö hyvinvointiyhteiskunnassa pärjää enää ilman sairasvakuutusta?

Maksaisin mielelläni lisää veroja, jotta julkinen terveydenhuolto toimisi sujuvammin.

Ongelma ei taida olla Suomessa siinä, minkä tasoista hoitoa julkisella puolella saa, vaan milloin sitä saa. Korvatulehduskierteessä oleva lapsi ei pysty odottamaan putkitusta useampaa kuukautta. Jos kiireellisissäkin tapauksissa hoitojonot venyvät sietämättömän pitkiksi, ei ole vaikea arvata miten käy kiireettömien tapausten kanssa.

Jotta veroja halutaan maksaa, niille on saatava myös vastinetta. Mitä enemmän ihmiset käyttävät yksityisiä lääkäripalveluja, sitä vähemmän he kokevat tarvitsevansa verorahoilla maksettua julkista terveydenhuoltoa.

Toki julkiselle puolelle täytyy olla vastapainoksi kilpailua yksityisellä puolella, monopoliin ei tarvitse mennä. Kyse on kuitenkin tasa-arvoisesta asemasta sairauden iskiessä: hoitoa ei saa saada vain rahalla.

Miksi tilanteen täytyy olla aivan kriittinen, jotta apua saa heti?

Hoitoon hakeutuneelta masentuneelta potilaalta kysytään, onko hänellä itsetuhoisia aikeita. Ellei potilas uhkaa tappaa itseään, hänet lähetetään kotiin (ehkä mielialalääkeresepti kourassa) odottamaan terapiaa, joka saattaa alkaa parhaassa tapauksessa vasta monen kuukauden kuluttua.

Kaikesta huolimatta on myönnettävä, että itsellänikin on sairasvakuutus. Sama vakuutus on ollut minulla lapsesta saakka, ja saan sillä yksityiseltä lääkäriasemalta hoitoa ilman omavastuuta. Enää näin hyviä diilejä ei saa: ei toivoakaan että vakuutuksessa olisi nollan euron omavastuu.

Maksan vakuutuksesta melkein 400 euroa vuodessa, vaikka sille ei ole juurikaan tarvetta. Käytössäni on työterveyshuolto ja julkinen terveydenhuolto, aiemmin käytin yliopiston omaa terveydenhuoltoa. Koska olen ollut perusterve, en saa vakuutukselleni vastinetta, mutta en uskalla sanoa sitä irtikään, koska sitten takuulla sairastuisin.

Punnitsin sairasvakuutuksen ottamista lapselleni pitkään. Pyysin vakuutusyhtiöltä tarjouksen, mutta sopimus oli mielestäni surkea.

Muutama viikko sitten nimimerkki Väsynyt äiti kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla asiasta tutun kuuloisin argumentein: Kun olin raskaana, en halunnut ottaa lapsellemme vakuutusta. Halusin uskoa, että julkinen puoli kykenee hoitamaan sairaan lapsen ajoissa, ainakin akuuteissa tilanteissa. En halunnut toimillani tukea eriarvoistavan yhteiskunnan syntymistä." On tiukka paikka olla ottamatta lapselle sairasvakuutusta.

Tämä kai vakuutusyhtiöiden valtti onkin: kukapa uskaltaisi olla tarjoamatta lapselleen parasta. Varoituskellot soivat päässä: teenkö ideologisia päätöksiä lapseni terveyden kustannuksella?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi