Tiedostan, siis kasvatan

Äiti juo nyt tämmöistä aikuisten juomaa, lapset ei voi juoda siideriä. Äiti ottaa hanskat vähäksi aikaa pois, pidä sinä vaan ne hanskat kädessä. Isi syö tällä kertaa tuolla tietokoneen luona, syö sinä siinä tuolilla... Miten vaikeaa on opettaa toisin kuin itse tekee!

Innokkaasti uutta opetteleva lapsi ottaa mallia aivan kaikesta, niin hyvässä kuin pahassa. Tämä on tietysti välttämätöntä, jotta hän oppisi. Niinpä hän matkii sanoja, halaamista, lauluja ja suihkussa peseytymistä. Jos erehdyn sylkäisemään, hänkin haluaa sylkäistä. Kirosanojen toistamiselta meillä on vielä vältytty.

Vanhemmat tekevät päivittäin konkreettisia valintoja, joita lapsi oppii pitämään luonnollisina: mitä ruokaa syödään ja syödäänkö ylipäätään yhdessä vai kuka milloinkin, kuinka paljon katsotaan televisiota, ulkoillaanko, leikitäänkö yhdessä, jutellaanko, kiitetäänkö.

Luulin aiemmin punninneeni aktiivisesti elämänarvojani, mutta kuinka väärässä olinkaan. Lapsen saamisen jälkeen tapani elää on mietityttänyt päivittäin. Pohdinta liittyy varmasti vanhemmuuden tuoreuteen, mutta välillä käy mielessä, jatkuukohan tämä tästä eteenpäin niin kauan kuin elän.

Lastenkasvatukseen kohdistuu paljon ulkopuolisia paineita, joten huolestunut vanhempi onnistuu kehittämään huonoa omaatuntoa milloin mistäkin asiasta: jos ruokapöydässä ei nyt jutella, oppiiko se lapsi minkäänlaista keskustelukulttuuria? Entäpä sitten se ulkoilu! Sohvaperunahan siitä tulee, jos nyt ei raahauduta ulos.

No, liioittelua, mutta esimerkiksi ruokailussa on pohjimmiltaan kyse suuremmista ruokaympyröistä (ja ruokahan on nykyään myös poliittinen valinta). Ei siis ihme, että mietityttää.

Kasvatus on täynnä suuria ja pelottavia linjanvetoja. Miten käyttäydymme ja suhtaudumme toisiin ihmisiin, mistä asioista kiinnostumme, kuinka paljon ja millä mielin teemme töitä, olemmeko tyytyväisiä elämäämme, onko pohjavire maailmankatsomuksessa positiivinen vai negatiivinen.

Monia elämänarvoja ei voi kovin helposti muuttaa eikä välttämättä tarvitsekaan, mutta niiden tiedostaminen on tärkeää: onko tämä se asenne, jonka haluan lapselleni välittää. (Tiedän, että alan kuulostaa pian self-help -elämänhallintaoppaalta, koettakaa kestää.) On mielestäni parempi kyseenalaistaa elämäntapaansa ajoittain kuin posottaa menemään sokkona ja antaa lapsen ymmärtää, että valittu elämänmuoto on se ainoa oikea.

Kotikasvatuksella on paljon merkitystä. Jos jälkikasvu käyttäytyy tökerösti, kääntyy katse ensimmäiseksi vanhempiin. Mutta en uskalla lähteä väittämään täydellä varmuudella, että ”kotoahan se lapsi kaiken oppii”, koska vielä jossain vaiheessa lapsi tekee aivan päinvastoin kuin hänelle on opetettu.

Totta kai lapsi imee paljon vaikutteita ympäristöstäkin, tai sitten ajattelee itsenäisesti ja päättää käyttäytyä aivan toisin kuin vanhempansa. Sitten saatan olla pulassa, eikä auta vaikka kuinka tiedostaisin kasvatusmetodini.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi