Unohtakaa kvartaalilaihdutus

Taas on se aika vuodesta, kun täytyisi visioida itsensä bikineihin, vaikka ulkona talvi vasta alkaa olla parhaimmillaan. Käsillä on nimittäin viimeiset mahdollisuudet alkaa hankkiutua rantakuntoon, jos mielii ehtiä kesäksi. Mitä siitä, jos tuli jouluna vähän mässäiltyä. Nyt alkoi uusi, parempi elämä!

En haluaisi puhua naistenlehdistä pahaa. On ärsyttävää, kun naistenlehdet kategorisoidaan yksioikoisesti hömpäksi, ”oikeita” ja ”miehisiä” aiheita kuten politiikkaa ja urheilua ala-arvoisemmaksi viihteeksi. Mutta alkuvuodesta naistenlehdet käyvät hermoon tuputtamalla painonpudotusvinkkejään.

Kausielämänmuutos ei kanna pitkälle. En tiedä kuka siihen edes uskoo, vaatii nimittäin aikamoisia itsensä huijaamisen taitoja syödä kuin viimeistä päivää laihdutuskuurin edellä. Tai luulla, että kyllä ne kaapissa odottavat tiukat farkut vielä mahtuvat päälle.

Vuodenvaihde on toki tilaisuus punnita elämäntapansa ja innoittua uudesta, mutta ehkä muutokset kannattaisi toteuttaa vähitellen eikä kertarysäyksellä, jolloin onnistuminen on paljon haastavampaa. On laihtumiseen tietysti lottovoittoa paremmat mahdollisuudet, koska siihen voi itse vaikuttaa, ainakin teoriassa. Joskus joku onnistuu, vieläpä pysyvästi.

Saanko arvata, mitä ajattelette? ”Hyvähän siinä on puhua, jos ei tarvitse laihduttaa”, ehkäpä? Niin, ei ole kokemusta. En ole laiha, en lihava, vaan normaali M-kokoinen nainen, joka ei ole koskaan laihduttanut. Raskaudenjälkeiset kilot tippuivat itsestään. Antakaa anteeksi, mutta en voi sille mitään. Vaativampi varmasti nipistäisi itsensä S-kokoiseksi, mutta minä en halua.

Olen niinkin tylsä ihminen, että mottoni taitaa kuulua ”kohtuus kaikessa”. Kun syö ja liikkuu kohtuullisesti ympäri vuoden, ei tarvitse karistella joulun tai kesäloman grilliruokien ja terassisiidereiden tuomia kiloja epätoivoisena eikä toisaalta potea huonoa omaatuntoa itsekurin hölläämisestä silloin tällöin.

Resepti on yksinkertainen ja sen oivaltaminen on helppoa, mutta toteuttaminen ilmeisen vaikeaa.

”Tuo ihminen ei osaa nauttia”, saattaa joku surkutella – tai ilakoida vahingoniloisena. No aika nihkeää nauttimiseni onkin, ainakin ulkopuolisen näkökulmasta. En saa nautintoa yliannostuksesta missään asiassa.

Välillä hitusen hävettääkin, kun ei pysty toteuttamaan elämänohjetta ”mieluummin överit kuin vajarit” niin kuin PMMP:n tytöt tai muut elämäänsä täysillä elävät.

Vaihtoehdot ovat tässä: joko muuttaa elämäntapansa pysyvästi tai sulkea korvansa tällaiselta paasaukselta ja jojoilla terveellisen ja epäterveellisen elämän välillä – tai sitten olla tyytyväinen omaan ulkomuotoonsa ilman haikailuja muutoksesta.

Toki lihavuus nakertaa itsetuntoa, terveyttä ja kansantaloutta, mutta ei kaikkien ole pakko laihduttaa. Uusi suuntaus onkin kantaa kroppaansa siihen tyytyväisenä. Ainakin vanhempien soisin näyttävän tällaista esimerkkiä lapsilleen, jotta jälkikasvu ei opi huokailemaan (usein olemattomia) kilojaan peilin edessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi