20 kilometriä 40 asteen pakkasessa

Kuninkaalle ja kenraaleille sota on shakkia: yhdellä sirolla eleellä he siirtävät armeijansa halki pelikentän nurkkaruudusta nurkkaruutuun. Mutta armeija ei syöksähdä kuin shakin kuningatar, se koostuu sotamiehistä, jotka kipein jaloin ottavat askelen kerrallaan.

Suomen armeija jatkoi perääntymistä. Miehet olivat marssineet kohta poikki Suomen, Pori lähestyi. 13. maaliskuuta Kokemäenjoella pakkanen kiristyi jo 40 asteeseen.

8 000 miehen armeija polki tiet hajalle, ja mukana kulki vielä tuhannen hevosen kuormasto: muonaa, heiniä, aseita, ammuksia, haavoittuneita. Kapea tie ruuhkautui, ohittamaan ei päässyt, sillä lunta oli tiepuolessa paksulti.

Kolonna oli kilometrien pituinen. Sen on täytynyt olla järjetön näky: kuin lumiseen maisemaan luikertava käärme, joka venyi, pyki ja katkeili, kun kasakat hätistelivät sen häntää.

Kasakat pystyivät etenemään nopeasti, he iskivät ja pakenivat kuin intiaanit. Tappiot jäivät vähäisiksi, mutta sekasortoa syntyi. Venäläisillä oli myös hiihtojoukkoja, toisin kuin Suomen armeijalla, jonka täytyi pysytellä kapealla tiellä. Pakenevia suomalaisia oli suunnilleen yhtä paljon kuin takaa-ajavia venäläisiä. Venäläisiä oli ehkä jopa vähemmän.

Kaikki oli päinvastoin kuin sittemmin talvisodassa. Marssista kohti länttä oli vaarassa tulla Raatteen tie väärin päin.

Päivämarssi oli noin 20 kilometriä, puolimaraton. Se on pitkä vaellus normaalikuntoisellekin, mutta ankara suoritus kehnoilla jalkineilla ja paleltunein jaloin. Tulipalopakkasessa miehet olivat repineet ylleen kaiken lämmittävän, mitä tienvarren taloista irti saivat: lammasturkkeja, huiveja, loimia, raanuja, taljoja, jollakin oli hame kiedottuna pään ympäri. Koreat univormut ja töyhtöhatut sopivat huonosti pystyyn jäätyneeseen maisemaan.

Yöt vietettiin täyteen tupatuissa taloissa ja talousrakennuksissa, mutta osa sotilaista joutui makaamaan ulkona rovioiden ja rakotulten roihussa. Latoja revittiin polttopuiksi. Joka miehellä oli huopa, havuja sai metsästä.

Pitkään ei loikoiltu. Matkaan oli usein lähdettävä jo yöllä, sillä illaksi oli ehdittävä seuraavaan majoituspaikkaan.

Muonaa oli tässä vaiheessa riittävästi. Miehet valmistivat todennäköisesti ruuan itse pienissä nuotioporukoissa. Mukana oli leipää, viljaa, herneitä, matkan varrelta saatiin perunoita. Ja tietenkin viinaa.

Juuri muonitus ratkaisi armeijoiden liikkeet. Perääntymisreitin oli kuljettava muonamakasiinilta toiselle. Ne sijaitsivat etupäässä rannikolla ja suurten teiden risteyksissä. Armeijaa ei lähetetty yli 150 kilometriä kauemmas muonavarastoista, sillä katsottiin, ettei yli viiden päivämarssin päähän makasiineista voinut lähteä.

Sen vuoksi suomalaisten pääjoukko ei lähtenyt nopeinta tietä kohti Vaasaa. Se olisi kulkenut Tampereelta Oriveden ja Ruoveden kautta Alavudelle ja Kuortaneelle, mutta sillä välillä ei ollut muonavarastoja. Piti kiertää rantaa myöten, ja se tiesi lisäpeninkulmia.

Kaiken aikaa sodanjohto pelkäsi, että venäläiset oikaisevat Savosta kohti Vaasaa. Siinä he olivat oikeassa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi