Helsinki oli helppo saalis

Aamuyön pimeydessä venäläisosastot lähestyivät Helsinkiä Viikistä. Siellä ne laskeutuivat Vanhankaupunginlahden jäälle ja kulkivat yli Sörnäisten suurin piirtein nykyisen Kalasataman metroaseman paikkeilta.

Sörnäisissä oli etuvartiona 30 miehen jalkaväkipartio, joka teki hälytyksen.

Mutta armeija oli jo käytännöllisesti katsoen jättänyt Helsingin. Se oli pari päivää aikaisemmin siirtynyt kohti Hämeenlinnaa, ja kaupunkia suojaamaan oli jätetty vain yksi pataljoona Viaporista.

Pataljoonasta ei ollut puolustautumaan. Ei paljon yritettykään: väitetään, että Siltavuorella olleet kuusi kevyttä tykkiä jäivät viholliselle ladattuina.

Samaan aikaa toinen venäläisosasto – jalkaväkeä, ratsuväkeä ja kasakoita – oli saapunut Östersundomin suunnalta Vartiokylään. Se kohtasi Vartiokylässä ruotsalaisen rakuunavartion, joka lähti käpälämäkeen kohti kaupunkia. Venäläiset perässään.

Kolmas, pieni venäläisosasto oli kiertänyt Töölönlahden takaa. Yhteensä hyökkääjiä oli vajaat 2 000 miestä.

Vasta jäällä Katajanokan edustalla hyökkääjä kohtasi jonkin verran vastarintaa, mutta puolustajat säikähtivät Kruunuvuorenselältä marssivia rivistöjä niin, että pakenivat suin päin Viaporin suojiin, kaupungin komendantti Gutofski etunenässä.

Aamulla 3. maaliskuuta Helsinki oli venäläisillä.

Kasakat saapuivat kaupunkiin ensimmäisinä. Aamun kajossa   Helsinki   ei  näyttänyt kummoiselta: vähäpätöinen,  puinen  pikkukaupunki tuulenpiiskaamien kallioiden kolossa. Sitä oli ollut suorastaan vaikea löytää saariston sokkeloista. Kallioinen maasto herätti muutenkin ihmetystä tasankoihin tottuneissa  kasakoissa. Täällä ei laukattu keihäs tanassa kovin pitkään.

Nykyhelsinkiläinen olisi tuskin tunnistanut kotikaupunkiaan. Pariisi, Tukholma tai Pietari alkoivat jo olla saman näköisiä kuin nykyään, mutta ei vielä Helsinki. Kaupungissa oli noin 4 500 asukasta, sen kadut kiertelivät kallioita ja kosteikkoja. Torilla seisoi kömpelötekoinen, laudoilla vuorattu pieni kirkko. Lumen keskellä törrötti taloja, jotka oli sivelty punamullalla, osa oli maalaamattomia ja turvekattoisia.

Pelätyt kasakat kiertelivät keihäineen kaupunkia. He olivat pitelemättömiä ja villejä aron poikia, jotka elivät hevosen selässä, iskivät täydessä laukassa hajanaisina ryhminä vihollisen kimppuun huutaen sotahuutoaan gik! gik! ja aiheuttivat sekasortoa ja hämmennystä.

Nyt he taisivat itse olla hämmentyneitä. Heillä oli nyt tämä synkeä ja luminen kaupunki. Mikä sen nimi olikaan... Gelsingfors.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi