Ilta Porissa meni pitkäksi

Porikin sai mennä. Se jätettiin illalla 17. 3. 1808.

Kun seuraavana aamuna kello 9.30 kasakat saapuivat Poriin, oli kaupungissa vain pelokkaita siviilejä. Mutta apteekista löytyi kaksi suomalaista upseeria – se oli näet samalla liköörikapakka.

Porin kaupungin historiassa mainitaan, että upseerit olivat "ratsumestari Forskåhl ja luutnantti Lybecker".

On pääteltävissä, että myöhäiset juhlijat olivat todennäköisesti porvoolainen kapteeni Anders Forsskåhl, joka oli Uudenmaan Rakuunarykmentistä ja paroni Claes Reinhold Lybecker, joka taas oli perniöläisiä ja palveli Turun kevyessä jalkaväkipataljoonassa. Myöhemmässä elämässään Lybecker hankki omistukseensa Perniön Pohjankartanon ratsutilan, joka on nykyisin Suomen suurin sokerijuurikastila.

Herrat olivat ikätovereita, molemmat jo yli viidenkymmenen, ja lepohetki apteekissa oli tarpeen. Toinen oli jalkaväestä ja toinen ratsuväestä, joten oli taatusti vertailtu aselajeja.

Kummallekaan herralle ei käynyt huonosti, sillä varsinkin upseereita kohdeltiin hyvin. Urakin jatkui, jos halusi.

Arvi Järventauksen fiktiivisessä suurromaanissa Rummut kerrotaan, että Porissa kaikkiaan yksitoista upseeria jättäytyi joukoistaan, muka sairaina. Tarinan mukaan he ilmestyivät seuraavana päivänä venäläisten järjestämiin tanssiaisiin ja antoivat lupauksen olla sekaantumatta sotaan. He pääsivät kotiin. "Porin taudin" pelättiin myöhemmin leviävän upseerien keskuudessa.

Tarina taitaa olla mielikuvitusta, sillä mitään dokumenttia siitä ei ole löytynyt. Mutta antautuminen venäläisille upseeritovereille alkoi olla houkutteleva vaihtoehto.

Samana päivänä kun Pori vallattiin, antautui Loviisan Svartholman linnake.

Kaikki meni Svartholmassa pieleen. Pieni linnoitussaari nykyisen atomivoimalan kyljessä oli täpö täynnä: sinne oli majoitettu 700 sotilasta. Linnoituksen vahvat muurit olivat merelle, mutta kaupungin puoli oli lähes avoin. Koko kalliiksi tullut linnoitus oli väärin päin!

Svartholmaa piiritettiin vajaa kuukausi, eikä sekään ollut kovin intensiivistä. Miehet olivat huonoissa varusteissa, ja linnoituksessa oli kylmä. Ilmeisesti ruokaakin oli kehnosti, vaikka sitä sanottiin olleen jopa neljäksi kuukaudeksi.

Suuri osa puolustajista oli sairaana, esiintyi kapinamieltä ja saarelta karkailtiin.

Viinakin alkoi loppua. Svartholma oli näet kuuluisa juopottelusta. Siellä kokoontui upseerien kostea salaseura Hypotenuusa, ja saaressa poltettiin viljalti pontikkaa. Muuta tekemistä ei ankeassa linnoituksessa juuri ollutkaan.

Venäläiset pommittivat linnoitusta muutaman laukauksen verran. Puolustajat yrittivät vastata tuleen, mutta kun tykit yritettiin kääntää toisin päin, niiden lahot lavetit pettivät. Muutama laukaus ammuttiin, mutta kuulat putosivat lyhyen matkan päähän jäälle.

Venäläiset uskottelivat svartholmalaisille, että muu Suomi on jo antautunut, ja nämä laskivat aseensa 18. 3.

Upseerit vaativat saada ottaa omaisuutensa mukaan ja valita asuinpaikkansa. He vaativat myös keisarilta elatusta rauhantekoon saakka. Kunniamerkit olisi saatava pitää.

Ehtoihin suostuttiin. Puolustajat tekivät rivissä kunniaa kivääreillään ja laskivat ne sitten jäälle venäläisten eteen. Kaikki pääsivät kotiinsa.

Vielä oli jäljellä Viapori – Pohjolan Gibraltar.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi