Kesä vai kuolema?

Kulkutaudit tappoivat kevään heikentämiä lapsia

 Tuleeko tänä keväänä isorokko, tuhkarokko vai rintakuume? Joko tauti on naapurissa? Meneekö meiltä lapsia?

Epidemiat pyyhkivät lyhyin väliajoin yli Kymijoen varressa sijainneen Ruotsinpyhtään.

Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin oli koettu tautiset vuodet 1789–1790, jolloin Kymijoella käytiin edellistä sotaa. Alueella majoitettiin Kustaa III:n joukkoja, mikä tiesi pilkku- ja punatautia. Ne olivat rajan kiroja. Rajahan kulki pitkin Kymijokea.

Ja kun tämä sota viime vuonna alkoi, juuri täällä Kymijoella, tulivat taas isorokko, punatauti ja "rintakuume".

Sota oli tullut uudelleen niin kauan kuin muistettiin. Samoin tulivat kulkutaudit, parin vuoden välein. Niille ei voinut mitään, ja rokot ja hinkuyskä veivät lapsia. Kuolleista runsaasti yli puolet oli alle kymmenvuotiaita.

Vuosina 1780–1781 Suomessa oli koettu myös influenssapandemia. Se tuli idästä kahtena aaltona, joista jälkimmäinen oli tappavampi.

Vanhemmat varautuivat lasten kuolemaan, ja vasta teini-iässä suurin vaara oli ohi. Jokainen lastentautiaalto oli hengenvaarallinen. Lapsia oli perheissä paljon, eikä kaikille riittänyt huomiota.

Naapuripitäjästä Elimäeltä on piirilääkärin kuvaus 1800-luvun "lastenhoidosta": Rahvaan parissa kohtelu oli suorastaan raakaa, rintaruokintavaiheen jälkeen lapset olivat kutakuinkin heitteillä kymmenvuotiaaksi asti; heitä tapasi talvisin pelkkä paita yllään kädet ja jalat kangistuneina ja sinisinä kylmästä. Sisällä he elivät uunin päällä, nokisina ja likaisina. Kun ruokakin oli mitä sattui, oli räkäisten, likaisten ja puolialastomien lasten vastustuskyky olemattoman huono.

Tuon ajan väki oli rokonarpista, sillä lähes kaikki aikuiset olivat sairastaneet isorokon ja saaneet sille immuniteetin.

Isorokko olikin tappajista pahin. Se oli riehunut näillä seuduin vuosina 1793, 1803 ja 1808.

Vahvimmat selvisivät. Me olemme heidän jälkeläisiään.

Isoisän isoisän isoisän ei Luojan kiitos tarvinnut enää tähän sotaan osallistua. Hänen perheensä oli Ruotsinpyhtäällä. Lapsia oli kahdeksan, vanhin heistä jo kuudentoista. Tuhkarokko oli vienyt esikoispojan puolitoistavuotiaana. Nyt pelättiin viiden pienen tytön puolesta.

Vai mahtoiko vanhemmilta riittää voimia huolehtimiseen? Jos tauti tulisi, se olisi Jumalan tahto. Kevätaika on muutenkin huolia täynnä. Linnut livertävät puissa, mutta ihmiset tarkkailevat huolestuneina jokaista vuodentulon ennusmerkkiä.

Aitat ja laarit ovat tyhjillään, lehmät ummessa. Nälkä saa ihmiset horjumaan heikkoudesta.

Perhe sai olla onnellinen, jos isä oli kotona. Jos hän oli lähtenyt sotaan ja oli vielä hengissä, hän saattoi olla nyt missä päin Suomea hyvänsä. Antautuneet joukot marssivat Tornion seudulta kohti etelää, ja näihin aikoihin Kymenlaakson varren miehet alkaisivat saapua kotiseudulle.

Mutta moni oli jäänyt sairastamaan jonnekin matkalle. Jotkut heistä saapuisivat jonakin päivänä kotikylään.

Kaatuneista ja sairauksiin kuolleista oli vain huhuja. Läheisten epätietoisuus jatkuisi vielä kauan, vuosia.

Perheenpää ilmestyisi sodasta kotiovelle yhtä hiljaa ja varoittamatta kuin kulkutauti.

Mutta nyt oli kevät, silloin kiuru laulaa läkähtyäkseen Kymenlaakson vainioiden yllä. Jäät säilyivät pitkään järvissä ja joissa, mutta niiden lähdettyä saataisiin kalaa: kutulahnaa, haukia, pulleita särkiä. Eiköhän yksi lapsista, nuori Aleksanterikin lähtenyt niitä pyydystämään. Hän täyttäisi kuun lopussa neljätoista.

Kymijoellekin sai nyt mennä kalaan, sillä Venäjän raja ei enää kulkenut siinä. Ruotsinpyhtää ei enää ollut rajaseutua. Oli alkanut uusi aika.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi