Kokkolan kaunottaret hurmasivat venäläisupseerit

 Venäläistenkin univormut olivat ryvettyneet. Faddei Bulgarin kertoo, kuinka he vaelsivat kaksi kuukautta poikki Suomen pääsemättä katon alle.

Yöt olivat kylmiä ja sateisia, eikä usein saatu edes sytyttää nuotiota, vaan maattiin märkinä märässä ruohossa. Vaatteet olivat kuraisia, nokisia ryysyjä.

Sitten päästiin Kokkolaan! Siellä oli peräti 2 000 asukasta, ravintoloita, kauppoja, viinejä.

Ja naisia. Ihmeellisiä Kokkolan kaunottaria.

Upseerit ostivat kaupat tyhjiksi ja istuivat joka ilta ravintolassa, sillä 29. syyskuuta oli alkanut aselepo.

Pöytiä oli huoneissa, ullakoilla, vajoissa ja aitoissa. Kolmessa keittiössä keitettiin, paistettiin ja käristettiin lakkaamatta, punssia oli sangoissa. Ruokia tarjoilivat ihanat, keimailevat kokkolalaistytöt.

Bulgarin kuvaa suomalaisneitoja hurmaaviksi olennoiksi, joissa germaaninen yksinkertaisuus ja sydämellinen kohteliaisuus yhtyivät tavalla, joka lumoaa sielun.

Ehkä parin kuukauden metsäläiselämä vaikutti arvostelukykyyn. Mutta nyt oli univormut pesty ja viikset vahattu. Kaupunkilaisille järjestettiin tanssiaisia.

Koko sotaretkellä ei kuulemma ollut montakaan upseeria, joka ei olisi rakastunut suomalaisneitoon, Pohjolan kaunistukseen. Sitten hän kuitenkin tarkentaa puhuvansa rannikon suomenruotsalaisista kaunottarista – eli niistä kokkolalaisista.

Bulgarin rientää tähdentämään, että Suomen asukkaiden moraali oli moitteetonta, suorastaan esikuvallista. Mutta hän myöntää, että "naissukupuoli, varsinkin keskiluokkaan kuuluva, ei miesten tavoin vihannut meitä ja että rakkaus yleensäkin salli tuolloin Suomessa paljon sellaista, minkä ankara moraalisuus kieltää".

Joten suomalaiset ja venäläiset olivat hyvää vauhtia hyväksymässä toisensa, kiitos hikipäässä touhuavan Eroksen.

Silti aluksi venäläiset kohtasivat tylyä torjuntaa. Bulgarin kertoo keskisuomalaisesta kartanosta, jonne heidän joukko-osastonsa saapui. Isäntä oli kohtelias mutta ennusti synkästi, että venäläiset kohtaisivat Suomessa vielä loppunsa.

Eversti Sabanejev vitsaili venäläisten olevan niin ihastuneita Suomeen, että he jäävät tänne viettämään hauskaa elämää.

Sen jälkeen Sabanejev kääntyi kymmenvuotiaan talontyttären puoleen, esitteli hänelle seitsentoistavuotiaan vänrikkinsä ja kysyi, tahtoisiko tyttö kauniin vänrikin sulhasekseen.

Tyttö huusi vapisten: "Kuolema venäläiselle!"

Niin häntä oli opetettu. Eivätkä vieraat suuttuneet. He sanoivat, että antaa ajan kulua.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tyttö oli venäläinen rouva, puhui kieltä hyvin ja oli Venäjään hyvin kiintynyt.

Bulgarinin mukaan moni venäläinen avioitui Suomen valloituksen aikana.

Ja professori Laura Kolbe muistuttaa, että Suomen kaupunkeihin saatiin oikein uusi rakennustyyppikin tätä seurustelua varten, nimittäin Seurahuone, Societetshuset.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi