Kolmannen erän ihmettä ei tullut

Jää säilyi pohjoisessa pitkään, mutta oli jo vaarallisen heikkoa.

 Olemme tottuneet siihen, että ruotsalaiset eivät lannistu: tappion uhatessa he jaksavat uskoa itseensä ja kääntävät numerot toisinpäin. Vuonna 1809 niin ei käynyt.

Mutta suuri osa Pohjois-Ruotsissa taistelleista olikin suomalaisia. Heillä ei ollut mitään erityistä motivaatiotakaan. Moraali romahti, karkailu yleistyi.

Upseerit taas muistuttivat NHL-ammattilaisia: he saattoivat pelata nyt hyvinkin uhrautuvasti tässä joukkueessa, mutta ensi kaudella vastapuolella. Jos heillä olisi ollut pelipaidat, niiden selkämyksissä olisi näkynyt outoja, vaikeasti luettavia nimiä.

Suomalaisista upseereista suurin osa oli säätyläisiä ja tuli vanhoista upseerisuvuista – virkoja perittiin, myytiin ja ostettiin; vain 15 prosenttia oli saanut upseerin koulutuksen. Venäläiset upseerit olivat kokeneempia ja koulutetumpia, mutta heidänkin joukossaan oli ylhäisön jäseniä, jotka olivat saaneet upseerin aseman suoraan aatelisarvonsa perusteella.

Säätyläissuvut olivat molemmilla puolilla hyvin kansainvälisiä, eikä kansallinen identiteetti ollut mitenkään selvä: suvut olivat saksalaisia, baltteja, ranskalaisia, ruotsalaisia, venäläisiä. Venäläisten ylipäällikkönäkin toimi ensin von Buxhoevden, sitten von Knorring ja lopulta Barclay de Tolly.

Jotkut upseerit olivat olleet innostuneita Napoleonista mutta taistelivat nyt Ruotsin joukoissa vastustaakseen samaa Napoleonia. Pian he vannoisivat uskollisuutta Aleksanteri I:lle, sillä upseerien eläke- ja muut etuisuudet turvattiin myös Venäjän valtaamassa Suomessa. Ja kohta sodittaisiin taas Napoleonia vastaan.

Isänmaallisuus on myöhempää keksintöä, etusijalla oli oma sotilaskunnia.

Taas tarvittiin von Döbelniä. Venäläiset lähestyivät Uumajaa, jossa oli suuret muonavarastot, ja ne piti saada evakuoitua kaupungista. Von Döbeln oli johtanut jo monta onnistunutta perääntymistä tässä sodassa.

Makasiineissa oli 545 tynnyriä viljaa, 561 leiviskää voita, 1 351 leiviskää suolattua lihaa ja 3 820 leiviskää suolakalaa. Mutta miten saada varastot kuljetetuksi? Döbeln laski, että siihen tarvitaan 250 hevosta.

Kruununvouti Bergstedt piti sellaisen hevosmäärän hankkimista täysin mahdottomana. Sitä varten pitäisi hevosia kerätä sadan kilometrin säteeltä.

Döbeln ei sietänyt vastaväitteitä ja ilmoitti, että jollei tarvittavaa hevosmäärää ole aamulla Uumajassa, vouti hirtetään. Bergstedt säikähti – hänellä oli seitsemän lasta.

Ahdistunut vouti palasi kotiinsa jäätä myöten. Hänet löydettiin hukkuneena avannosta. Jäät olivat jo heikkoja.

Döbeln päätti yrittää ulos Uumajasta laivoilla. Satamassa oli kymmenen kauppa-alusta jäiden saartamina.

Muonavarastot kuljetettiin ankaralla kiireellä laivoihin samalla kun niille käytiin sahaamaan väylää avoveteen.

Vetäytymismestari Döbeln onnistui jälleen. Hän kävi venäläisten kanssa viivytysneuvotteluja, lupasi vetäytyä taistelutta, tinki päivämääristä ja vitkutteli niin, että kun venäläiset saapuivat Uumajaan 31. toukokuuta, laivat olivat päässeet livahtamaan lasteineen.

Jäät alkoivat vihdoin lähteä. Huomenna alkaisi kesä. 

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi