Kustaan miekka sujahti hihaan

Onneton kuningas eli surullisen ja yksinäisen elämän

 Jos Renny Harlin tekisi suurelokuvan Suomen sodasta, se varmaan huipentuisi miekkailuun kuninkaanlinnassa.

Tai oikeastaan sitä ei kannattaisi nimittää miekkailuksi: kuningas Kustaa IV Aadolf kyllä sohaisi miekalla kohti hovijahtimestari Johan Ludvig von Greiffin rintaa, mutta kuningas kompuroi, säilä sujahti jahtimestarin hihansuuhun ja tuli ulos kainalosta.

Von Greiffin oli helppo vääntää miekka hennon kuninkaan kädestä. Kuningas kannettiin omaan huoneeseensa, jossa hän antoi ylen.

Kapina oli syttynyt muutamaa päivää aikaisemmin Karlstadissa. Samaan aikaan venäläiset olivat aloittaneet sodan uudelleen: valtava 17 000 miehen armeija oli tullut jään yli Ahvenanmaan Kumlingeen ja oli jatkamassa kohti länttä.

Kuningas ei saanut mitään aikaiseksi, hän luotti arkkienkeli Mikaelin rientävän apuun ja valmistautui pakenemaan. Mutta aamulla 13. maaliskuuta kuninkaan makuuhuoneeseen ilmestyi kuusi upseeria.

Kuningas suljettiin huoneeseensa, mutta hänen onnistui livahtaa salaovesta portaisiin ja linnan pihalle, jossa hän sieppasi erään kenraalin miekan ja hyökkäsi häntä tavoittelevan hovijahtimestarin kimppuun.

Se oli Kustaa IV Aadolfin elämässä poikkeuksellinen hetki: hän uhmasi ja puolustautui.

Kustaa IV Aadolf eli onnettoman elämän. Jo lapsena hän oli ujo ja yksinäinen, vailla leikkitovereita.

Pientä Kustaata esittävässä taulussa hän leikkii hienon keinuhevosen selässä linnan salissa ja hoviherra keinuttaa häntä virkansa puolesta.

Kustaa sai surumielisyyden puuskia ja vajosi syvään uskonnollisuuteen. Hän oli heiveröinen ja kalpea, jäsenet nykivät, kun hän hermostui. Kolmetoistavuotiaana Kustaan isä Kustaa III murhattiin.

Nuori, untelo kuningas koki eroottisia pettymyksiä. Hänet yritettiin naittaa Venäjän keisarinnan pojantyttären kanssa. Suunnitelma kariutui. Vaimo 19-vuotiaalle kuninkaalle löytyi Saksasta, mutta liitosta tuli onneton. Kuningas vetäytyi yksinäisyyteen, ja oven takaa kuultiin usein nyyhkytystä.

Ilmeisesti estääkseen maailmaansa romahtamasta Kustaa pitäytyi pikkutarkasti määräyksiin ja etikettiin. Vallanhimoa hänellä ei ollut. Kansa piti Kustaasta, mutta aatelisto ja virkamiehet halveksivat häntä.

Kustaan surkea tarina jatkui sittemmin Keski-Euroopassa, jonne hänet karkotettiin. Puolisot erosivat, vaimo ja lapset asettuivat Saksaan, Kustaa Sveitsiin. Sieltä hän matkusteli ympäri Eurooppaa yrittäen löytää oikeutta kirjoittelemalla lehtiin mielipidekirjoituksia nimellä eversti Gustafssson.

Kaikki olivat hylänneet Kustaan, myös omat lapset. Melankolia syveni, harhat pahenivat, hän haaveili pyhiinvaelluksesta Jerusalemiin.

Naissuhteitakin hänellä oli, ja hän nolasi itsensä rakastumalla epämääräiseen naiseen, jolle kirjoitteli julkisia rakkaudentunnustuksia. Huhuttiin useasta lapsesta, jopa kolmosista, mutta varmasti tiedetään Kustaan saaneen pojan saksalaisen Maria Schweigenin kanssa.

Ruotsissa valtaan astui sillä välin tämä Bernadottesuku, jonka kihlajaisia saimme juuri ilon seurata.

Viimeiset kaksi vuotta elämästään Kustaa vietti rähjäisessä Zum Weisses Rössl -majatalossa Sveitsin St. Gallenissa. Hänellä oli kaksi pientä huonetta ja vanha piano. Oven takaa kuului joskus valssi, mutta yleensä sävelmä kulki mollissa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi