Mikkelin munaus ja hätäily Hämeessä

Huhut ajoivat Suomen armeijan pakoon

Mikkelin yö oli kylmä helvetti. 3 700 Savon prikaatin sotilasta seisoi Mikkelin harjoituskentällä pyssyt kourassa ja odotti. Se oli järjestynyt hätäisesti ja jäänyt odottamaan, niin kuin armeijassa on tapana.

Liikkua ei saanut eikä tulta tehdä. Odotettiin käskyä. Yö syveni ja pakkanen kiristyi.

Aamupuolella yötä pakkasta oli 36 astetta.

Yön on täytynyt tuntua loputtomalta, kun jalat, nenät, sormet jäätyvät tunnottomiksi ja koko hytisevä ruumis jännittyy kaarelle. Paleltuva ihminen ei rentoudu, ei lakkaa hetkeksikään kärsimästä.

Liikkumaton joukko on muistuttanut aseistettua pingviinilaumaa.

Vasta aamukahdeksalta tuli käsky: hälytys ohi.

Sata sotilasta vietiin sairaalaan paleltumien vuoksi. Jos yö oli ollut tuskainen, niin kohta seurasi vielä pahempaa, kun sairastuvalta kuuluivat rääkäisyt: siellä katkottiin hohtimilla kymmenittäin varpaita.

Tuota kauhujen yötä voi muistella ensi kesänä Mikkelin torilla, kun kuumana päivänä pysähtyy sinne nuoleksimaan jäätelöä. Mutta miksi miehet joutuivat seisomaan hälytysvalmiudessa koko yön?

25. 2. Juvalta tullut matkailija oli ilmeisesti nähnyt tiedustelevia kasakoita ja kiitänyt Mikkeliin kertomaan, että ryssä on tullut yli rajan. Prikaatin esikunta oli uskonut huhua eikä lähettänyt edes tiedustelijoita tarkastamaan asiaa.

Saimaan rannalla Ristiinassa poltettiin varmuuden vuoksi siellä olevat tykkiveneet, ja Mikkelissä rynnättiin seisomaan harjoituskentälle. Oikeasti venäläiset tulivat rajan yli vasta kolmen päivän kuluttua.

Seuraavana päivänä savolaiset lähtivät kohti Pieksämäkeä. Paleltuneet sotilaat jätettiin Mikkeliin, jonne venäläiset saapuivat 4. 3.

Toinen venäläisosasto eteni Saimaalta Puumalan, Sulkavan ja Rantasalmen kautta Juvalle ja Joroisiin – niitä samoja teitä, joita pitkin kesämökkiläiset nyt kulkevat markettiin ostamaan grillipihvejä, basilikaa ja olutta.

Hämeenlinnassa hätäiltiin myös. Se oli nyt Suomen armeijan päämaja, jonne joukot olivat vetäytyneet Loviisan ja Helsingin suunnasta. Myös ylipäällikkö Klingspor oli vihdoin saapunut sinne 1.3. Hän oli kiertänyt koko Pohjanlahden kuomureellä, ja matka Tukholmasta oli kestänyt kuukauden.

Kun tieto Savon hyökkäyksestä tuli, alettiin pelätä suurta saarrostusta. 21 tykkiä naulattiin umpeen ja ilmeisesti upotettiin Vanajaveteen. Niitä oli liian hankala kuljettaa mukana.

Leivän puute viivästytti vielä lähtöä. Järjestettiin suuret leivontatalkoot: armeijan makasiineista jaettiin jauhoja taloihin, ja emännät leipoivat armeijalle eväät.

6.3. Suomen armeija lähti kohti Pohjanmaata.

Seuraavana iltana tuli ensimmäisiä venäläisiä Hämeenlinnaan, jonka he hämmästyksekseen havaitsivat tyhjäksi sotilaista. Venäläiset sytyttivät torille kolme nuotiota ja lämmittelivät. Asukkaat olivat lukinneet pelokkaina ovensa.

Seuraavana päivänä kaupunki vallattiin, ilman vastarintaa. Asukkaiden elämä jatkui. Vähän kinaa tuli hevoskyytien järjestämisestä. Suuri osa hevosista kun oli otettu pakenevan armeijan käyttöön.

Kaupunkilaisten oli majoitettava vieraat. Se saattoi tarkoittaa jopa 50:tä sotamiestä per huone. Ahdasta tuli, ja kieli- ja kulttuurierotkin häiritsivät aluksi. Käymälätkään eivät oikein riittäneet, mikä närkästytti kaupunkilaisia.

Mutta venäläiset viihtyivät Hämeenlinnassa hyvin, ja siitä alettiin kaavailla pääkaupunkia Suomelle, mikä ei olisi ollutkaan hassumpi idea.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi