Nykyihminen symppaa Cronstedtia

Viaporin luovuttaja oli stressaantunut, masentunut ja järkevä

V iaporin antautuminen on kuin Bodom. Teorioita on monta, mutta arvoitus säilyy: miksi vara-amiraali Cronstedt luovutti väkivahvan linnoituksen venäläisille ja ratkaisi siten Suomen kohtalon?

Carl Olof Cronstedt on ollut jälkimaailman halveksima hahmo. Runebergille hän oli petturi, mutta nykyajan silmin hänessä on tuttuja piirteitä.

Jo 20-vuotiaana Cronstedt purjehti Englannin laivaston mukana ja osallistui Yhdysvaltain vapaussotaan, jossa joutui sotavangiksi Philadelphiaan. Siellä hän antoi kunniasanansa ja sai liikkua vapaasti. Hän oli aikansa kosmopoliitti, tunsi New Yorkit ja Karibianmeret, puhui sujuvasti englantia.

Viaporissa Cronstedt ei uskonut voittoon, ei ollut uskonut koko sodan aikana. Nykyaikaiseen tapaan hän kärsi motivaation puutteesta, stressistä ja masennuksesta.

Cronstedt oli epävarma ja ristiriitainen, moderni ihminen. Hän kuului valistuksen aikaan, oli kiinnostunut luonnontieteistä, ihaili Rousseauta ja Napoleonia. Hän pyrki toimimaan järjen eikä tunteen varassa. Kunnia ja uskollisuus kuninkaalle eivät enää olleet välttämättä ylimpiä hyveitä.

Lisäksi Cronstedtilla oli tuhansien ihmisten henki käsissään. Hän kantoi huolta linnoituksen siviileistä; joukossa oli satoja naisia ja lapsia.

Viapori oli Suomen toiseksi suurin kaupunki, suurempi kuin Helsinki. Linnoituksessa oli 7 000 sotilasta, enemmän kuin piirittäjiä. Tykkejä oli kymmenkertainen määrä.

Mutta vahvakin murtuu eristyksissä. Viapori oli tupaten täynnä, ja talvi oli ollut ankara. Mantereelta tuli huhuja, joiden mukaan Ruotsi oli antautunut ja Suomi menetetty.

Tottahan se tavallaan jo olikin. Koko Suomenlahti oli venäläisillä, Ahvenanmaata ja Gotlantia myöten. Ympärillä oli jää, joka esti avun.

Venäläiset olivat psykologisen sodankäynnin mestareita. He uuvuttivat puolustajat aluksi häirintätulella ja öisellä rummunpäristyksellä. Sitten he etsiytyivät neuvotteluihin Cronstedtin kanssa, kohtelivat hyvin helsinkiläisiä ja sallivat kirjeitten kulun.

Kaupungissa asuvien upseerinrouvien sallittiin käydä linnoituksessa tapaamassa miehiään ja kertomassa tunnelmista. Kaupungissa pyörivät jo seurapiirit. Rintama oli Oulussa – mitä järkeä oli jöröttää hyisessä linnoituksessa?

Huhuja levitettiin. Venäläiset jopa väärensivät tukholmalaislehtien numeroita.

Cronstedt oli sopinut venäläisten kanssa, että jää ratkaiskoon Viaporin kohtalon. Se oli kaikkien aikojen jääveikkaus: mikäli jää ei sulaisi ennen toukokuun 3. päivää, ei apua odotettaisi. Vähintään viiden linjalaivan olisi siihen mennessä saavuttava Tukholmasta.

Turha toivo, Cronstedtkin varmasti tiesi sen. Hän yritti turhaan saada määräajan 13. päivään, mutta venäläiset pitivät kiinni 3. päivästä.

Eikä jää aivan ehtinyt sulaa. Ensimmäiset antautuvat joukot pääsivät Viaporista vielä jalan, vaikka sotilaita putosi jo sulaan. Viimeiset tulivat veneellä.

Sotilaat pääsivät koteihinsa. He antoivat kunniasanansa, etteivät puutu enää sotatoimiin. Osa söi sanansa heti ja lähti kohti pohjoista.

Cronstedt oli Ruotsin vihatuin mies. Hän sai vartijat, vetäytyi julkisuudesta, hankki Herttoniemen kartanon ja keskittyi hoitamaan puutarhaansa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi