perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
SUOMEN SOTA Sarjassa Ilkka Malmberg raportoi Suomen sodasta 1808–1809. Osa 7.

Rotta ja russakka valloittivat Suomen

28.3.2008 0:00

mika launis

Venäläisten joukkojen mukana saapuivat hiljaiset valloittajat.

Venäläisten joukkojen mukana saapuivat hiljaiset valloittajat.

Tänään 200 vuotta sitten keisari Aleksanteri I ilmoitti päätöksestään liittää Suomi "ikuisiksi ajoiksi Venäjän valtakuntaan". Hän oli juuri saanut Pietariin tiedon Turun valloituksesta viikkoa aikaisemmin.

Suomella tarkoitettiin tuolloin lähinnä Kemijoen eteläpuolista  aluetta.  Lappi kuului Länsipohjaan. Tämä "Suomi", Ruotsin itäiset maakunnat, olisi tätä mukaa pian vallattu.

Suomen  armeijan pääjoukko oli jo Pietarsaaressa, venäläiset perässään, ja Savon Prikaati oli juossut jo lähes Ouluun asti – se saapuisi sinne huomenna – vaikkei sitä edes ajettu takaa.

Savolaiset olivat suorastaan juosseet: he olivat rientäneet 400 kilometriä Kuopiosta lähes 30 kilometrin päivävauhtia.

Turussa kaupunginisät, papisto ja yliopistoväki olivat torilla valloittajia vastassa. Venäläisillä oli soittokuntakin. Ylipäällikkö von Buxhoevdenille oli varattu majapaikaksi maaherran talo.

Porvoossa oli vieraanvaraisuudessa menty vieläkin pitemmälle. Siellä maistraatin jäsenet olivat saapuneet tervetuliaisseurueeksi tullinpuomin luo jo ennen kuin Suomen armeijan joukot olivat ehtineet vetäytyä kaupungista.

Keisari liitti Suomen osaksi Venäjää, vaikka se ei ollut sotaretken alkuperäinen tarkoitus. Alun perin piti vain painostaa Ruotsia. Mutta valloitus tuntui sujuvan niin kivuttomasti.

Samaan aikaan Suomeen saapui kaksi muuta valloittajaa: rotta ja russakka. Niveljalkaisten historiaa tutkinut Lena Huldén kertoo juuri ilmestyneessä kirjassaan Kuusijalkainen vihollinen, että rotta ja russakka levisivät nopeasti venäläisten joukkojen ja kuormastojen mukana. Ne valtasivat tehokkaasti maan mustarotalta ja ruotsintorakalta, jotka olivat aikaisemmin yleisiä.

Isorotta eli rotta on mustarottaa selvästi aggressiivisempi, ja se söi enemmän eläinravintoa.

Huldénin mukaan suomalaisessa savupirtissä alkoivat rotalle kissanpäivät, sillä ruotsintorakka on suuri ja kömpelö kiipeilijä, ja pirtit täällä kuhisivat ruotsintorakkaa.

Sen sijaan uusi tulokas, russakka, on nopeampi. Sitä rotta ei saanut niin nopeasti kiinni.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.