Pula-aika toi hätäaputyöt Liikkalaan

Miehiä tuli Savosta asti lapioimaan Pekinojan savista maata

 Ankara pula leimasi 1930-luvun alkua. Rakennustyöt loppuivat, sahoja kaatui, maatiloja meni pankeille.

Kokonaistyöpanos laski maassa noin 130 000 hengellä. Se oli noin 10 prosenttia työvoimasta.

Liikkalan maalaiskylään tuli kerjuulle nuoria miehiä, naisia ja lapsia jalkaisin Kymistä ja Kotkasta.

He näkivät nälkää ja pyysivät ruokaa, saivat talollisilta joskus jauhoja tai leipää, joskus eivät.

Tuohon aikaan ei tunnettu ansiosidonnaista, ei peruspäivärahaa.

Kerjäläisiä kutsuttiin häveliäästi pyytelijöiksi. Monen talon eteiseen pantiin reissumiehelle potuska, patja, jolle saattoi asettua yöpuulle.

Aini Rantanen, 82, oli silloin pikkutyttö, ja pyytelijöiden hätä jäi hänelle pysyvästi mieleen.

Koko maassa hätäaputöitä järjestettiin 40 000 ihmiselle.

Liikkalassa hätäaputöinä syvennettiin ja laajennettiin Pekinojaa. Näin saatiin kuivatettua lisää viljelysmaata. Lapiomiehiä oli Savosta saakka. Maa oli savista ja työ raskasta. Lapion piti tehdä isoa kaarta, että tiukka savi siitä irtosi. Palkka oli järkyttävän pieni.

Mänttäreiden suvun kantatilan paikalla Mäkelässä pulavuosien muisteleminen vetää vakavaksi. Paitsi kyllä vähän naurattaa, kun Veino Vakkari, 74, kertoo mihin lapiomies tarvitsi lankakerää: Pani sen yöksi kainalokuoppaan niin, että lapa pysyi sopivassa asennossa ja kolotus vähän hellitti.

Kylällä keskinäinen yhteistyö sujui: puimakoneosuuskunta oli ollut jo pitkään, sitten tuli perunannostokoneyhtymä. Ensimmäinen traktori puksutti pelloilla 1938.

Vehnämylly oli valtava ponnistus: siitä tuli kyläläisten osakeyhtiö, ja se rakennettiin talkoilla. Vain keskeisimmät ammattimiehet, muurarit ja kirvesmiehet, palkattiin muualta.

Haitaksi Vehnämylly-yhtiölle ei ollut se, että naapurissa Enäjärvellä mylly paloi.

Kulttuuria Liikkalassa harrastettiin omin voimin, mutta Kotkan teatterin ja työväenteatterin vierailut olivat Aini Rantaselle yhtä juhlaa, esimerkiksi Kreivitär Mariza Liikkalan työväentalolla. Subrettipari Vappu ja Kalle Alanen tanssi todella akrobaattisesti.

Viikkoja esityksen jälkeen Aini piirteli kuvia operetin sykähdyttävän kauniista puvuista.

Hänen itsensä oli tyytyminen kahteen uuteen mekkoon vuodessa. Ne hankittiin koulun lukuvuoden päättäjäisiin. Monot olivat yleisjalkine, ja niistä sai muodikkaat, kun käänsi varren päälle sievän, itse kudotun nilkkasukan.

30-luvun lopun kesät olivat lämpimiä ja sadot hyviä, kaikkihan sen muistavat.

Kyläläisiä työllistävä tiilitehdas modernisoitiin 1938, ja sen ensimmäiset tiilet ovat vieläkin hyväkuntoisina Vehnämyllyn ulkoseinissä.

VPK:n talolla tanssittiin, ja orkesterina oli suosittu kvartetti Dom-Dom omasta kylästä.

Kesäkuussa 1939 Toivo Mänttäri toi kultamitalin ja laakeriseppeleen kivääriammunnan maailmanmestaruuskisoista Sveitsistä. Hän oli ampunut täydet kympit 40 kertaa peräkkäin – sen paremmin ei voi ampua.

Samaan aikaan vapaaehtoiset linnoittivat Karjalankannasta. "Hauska, halpa ja terveellinen loma", otsikoi Helsingin Sanomien reportteri juttunsa linnoitustöistä.

Syyskuussa Hitler hyökkäsi Puolaan. Marraskuussa alkoi talvisota.

Lähteinä on käytetty muiden muassa taloushistorian professorin Riitta Hjerppen ja Mänttärien sukuseuran jäsenten haastatteluja, Mänttärien sukukirjaa sekä Laila Sepän toimittamaa kirjaa Liikkala, mäkikuntien kylä.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi