Tauno Mänttäri kunnosti paperitehdasta ja rakensi talon

"Piti tiukoilla tavallist työläisperhettä, kun ol tehtaan laina ja pankkilaina"

 Teollisuuden vientiveturit olivat vielä 1950-luvulle tultaessa heikoissa kantimissa. Sotien jälkeen oli maksettava sotakorvaukset Neuvostoliitolle ja vasta sen jälkeen päästiin rakentamaan omaa taloutta.

"Monta vuotta tehast korjattii, ennek siit tul mitää suurempaa", rakennuspuolella raudoittajana työskennellyt Tauno Mänttäri, 85, muistelee 1950-luvun alkua Tampellan Inkeroisten tehtaalla.

Tampellan Anjalan paperitehdas, joka valmistui 1930-luvun lopulla, oli päässyt sodan ja tarvikepulan vuoksi huonoon kuntoon.

Uusia varastoja ja tehdasta rakennettiin ja paperikoneitten pohjia vahvistettiin, jotta tuotantovauhtia päästiin nostamaan.

Paperikoneen nopeus oli 1950-luvulla ensiksi 420 metriä minuutissa, sitten 475 metriä minuutissa. Tuhannen metrin nopeudessa koneen arveltiin lentävän ilmaan.

"Nyt ne ajaa toista tuhatta", Mänttäri huomauttaa.

Mänttärin nelihenkinen perhe asui ahtaasti pikkuruisessa vuokra-asunnossa. Inkeroisten tehdaskylään muutti väkeä ympäri Suomea ja asuntopula oli tavaton.

"Tehtaan ympäristö oli täynnä sellaist pientä mökkeröö. Useimmil oli vain hellahuone. Jos oli hellahuone ja kammari, se oliki jo iso asunto."

Kun Sippolan kunta osti ja kaavoitti Veikkolan omakotialueen, Mänttäri lunasti sieltä tontin puolitoistakerroksista rintamamiestaloa varten.

Puolensataa perhettä aloitti rakennustyöt yhtä aikaa 1951. Hartiapankkilaiset pystyttivät rungot ja tekivät kaikki suurimmat työt talkoilla toisilleen.

"Ite tehtii ympär vuorokauen. Tehtaan oltii töis päiväl, illal ja yöl tehtii omaa. Olympialaisis ei ehtin käyä, paitsi Kotkas, kun siel oli potkupallo-ottelu Neuvostoliitto–Bulgaria."

Mänttärit saivat talon tekoon valtion halpakorkoisen asutuslainan, ja Tampellakin auttoi. Yhtiöltä sai lainan ja sementtiä, jota ei muualta siihen aikaan saanutkaan.

Talon kellarikerrokseen tuli sauna, wc ja kylmäsäilytystilat. Vesi haettiin pihalta kaivosta. Kun talo oli valmis, etenkin vaimon uurastus kohdistui puutarhan hoitoon. Siitä tuli voittojakin pihakilpailussa.

Muuttamaan päästiin olympiavuonna. Tyttäristä kolmas, Helena, syntyi jo omaan taloon 1953. Elsi-vaimo halusi synnyttää nuorimmaisen kotona, ja Sippolan kunnan kätilö Kerttu Horo tuli auttamaan.

Yhden palkanansaitsijan työläisperheessä raha oli tiukassa. Kovin koitos oli koko maan pysäyttänyt yleislakko 1956. Kun SAK maaliskuun paukkupakkasilla julisti lakon alkaneeksi, tehtaalle jäi vain lämmittäjä, ja palkka lakkasi juoksemasta.

"Kolme viikkoo piettii kokouksii, marssittii torvisoittokunnan kans ja syötii Hämäläisen Helmin emalipadas keittämää lakkorokkaa."

Hernekeitto ja puuro olivat tarpeen, sillä lakkolaisilla olivat rahat vähissä ja perheet elätettävinä. Kaupasta piti ottaa luottoa.

Mänttäri muistaa, että Helsingin Sanomien nuivaan lakkouutisointiin oltiin kovasti tyytymättömiä. Nelisensataa tehtaalaista peruutti tilauksensa, vaikka Tampella tuki tilausmaksuissa.

Kovimmat tappelut käytiin ammattiosastojen sisällä kommunistien ja sosiaalidemokraattien kesken. Rakennusliittoon kuuluneella Mänttärillä ei ollut kummankaan jäsenkirjaa.

"Oli kovaa taistelua kokouksis, mut samalviisii tehtii töitä rinnakkain", ammattiosaston puheenjohtajana toiminut Mänttäri tähdentää.

Tampella oli sydän, jossa Tauno Mänttärin ja monen muunkin Mänttärin suvun jäsenen elämä 1950-luvulla pyöri. Vaimo vähän hermostuikin, kun miehellä oli niin paljon menoja. Lauantai-illat oltiin kuitenkin kotosalla.

Lauantai oli työpäivä, mutta silti viikon kohokohta. Silloin saunottiin, kuunneltiin radiosta Kankkulan kaivolla ja kyläiltiin naapureilla ja sukulaisissa.

"Lauantain tehtii leivinuunis laatikkoruokii, peruna- ja lanttulaatikkoo. Oli hyvii ruokii."

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi