Tyttökaveri houkutteli Ruotsiin leninkitehtaalle

Rakennemuutos kiskoi ihmiset juuriltaan ja radikalisoi aatteet

Malmö. Jouluna 1961 Snellmanin kahdeksanlapsisen perheen elämä mullistui.

Olohuoneeseen kannettiin televisio, ja siinä samassa jännittävä maailma uutisineen ja Tarvajärven Laatikkoleikkeineen ilmestyi syrjäiselle koeampuma-asemalle Niinisaloon.

Anneli Hjalmarsson, 62, (omaa sukua Snellman) arvelee saaneensa seikkailukipinän televisiosta.

Isän puolelta Mänttärin sukuun kuuluvat Snellmanit asuivat varuskunnassa. Koti oli hirsirakenteinen paritalon puolikas, jossa oli keittiö, makuuhuone ja iso olohuone.

Varuskunnan rouvat olivat pääsääntöisesti kotona hoitamassa lapsia. Anneli uskoo heidän olleen maailman kilteimmät lapset, kun kaikkien isät olivat sotilaita ja kodeissa oli kova kuri.

Ankarimmin kiellettyä oli livahtaminen ampumakentälle. Siellähän olisi voinut joutua kranaatinheittimen tai tykin ja maalin väliin.

"Luuleks ettei me sinne menty. Tehtiin reikä aitaan, kun siitä kentän läpi pääsi pienelle lammelle, jossa käytiin uimassa", Anneli muistelee.

Kesällä 1962 perheen isä Otto Snellman kuoli yllättäen aivoverenvuotoon vain 42-vuotiaana. Se oli lapsuuden loppu.

Anneli ei halunnut jäädä varaäidiksi hoitamaan pienempiä sisaruksiaan. Hän kaipasi omaa elämää ja vapautta.

Anneli lähti tyttökaverin kanssa Saksaan töihin. Koulu oli välittänyt työpaikan, jota työnantaja maalaili tilaisuudeksi oppia kieltä muiden eurooppalaisten nuorten parissa.

Perillä Neumünsterissa kieliopinnoista ei ollut tietoakaan. Tytöt joutuivat raatamaan pitkiä päiviä köysitehtaassa, ja ainoat ulkomaalaiset olivat suomalaisia.

Vuoden sopimuksesta huolimatta Anneli ja tyttökaveri päättivät karata. Uusi työpaikka löytyi hotelli-ravintolasta, ja tytöt maksoivat Annelin kaverin sopimusrikkomuksesta saamat sakot. Alaikäisenä Anneli jäi tuomiotta.

Saksassa Anneli ystävystyi suomalaisen tytön kanssa, joka ompeli rintaliivejä Boråsissa ja havitteli muutoa Malmöön. Hän järjestikin työpaikat leninkitehtaalta Malmöstä Annelille ja itselleen.

"Oli tärkeää tienata hyvin ja ostaa nättiä vaatteita. Tääl oli kuinka paljon töitä hyvänsä muttei asuntoja – etenkään suomalaisille, kun ne pelkäs että ruvetaan riitelemään puukoilla."

Anneli Snellman oli jo asettunut Malmöön, kun varsinainen suuri muutto Suomesta käynnistyi 1960-luvun puolivälistä. Parhaimpina vuosina lähtijöitä oli yli 20 000.

Mänttärin suvustakin muutti nelisenkymmentä perhettä.

Eniten muuttajia lähti matkaan työttömyyden riivaamista Itä- ja Pohjois-Suomen kunnista, missä sotien jälkeen perustetut pientilat kituuttivat elinkelvottomina.

Teollisuuskaan ei pystynyt vetämään palkkalistoilleen kaikkia suurten ikäluokkien jäseniä.

Koko Suomi tuntui olevan liikkeessä. Maaseudulta muutettiin kaupunkeihin, ja nuoret lähtivät suurin joukoin opiskelemaan kotiseutunsa ulkopuolelle. Poliittiset asenteet heilahtivat vasemmalle, työläiset vaativat parempia palkkoja lakkoillen ja nuoriso nousi kapinaan perinteisiä koti, uskonto ja isänmaa -arvoja vastaan.

Tilalle nostettiin vallankumouksen aatteet: vapaus, veljeys ja tasa-arvo.

Ruotsin palkkataso oli tavallisissa tehdastöissä osapuilleen tuplat Suomeen verrattuna. Naapurissa oltiin jo pitkällä pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Suomessa sitä vasta pantiin jalalle.

Vaikutteet kulkivat Pohjanlahden kahden puolen, kun muuttajat kulkivat edestakaisin suhdanteiden mukaan. Pysyvästi asettuneita alettiin kutsua ruotsinsuomalaisiksi.

Kuten muuttajat yleensä, myös Anneli Snellman asui aluksi työnantajan järjestämässä asuntolassa.

Paikka muuttui levottomaksi, kun telakkatöihin tulleet maanmiehet ilmestyivät humalapäissään soittelemaan tyttöjen ovikelloja.

"Laittoivat jalan oven väliin, eikä niistä meinannut millään päästä eroon."

Vaaleansininen poolopusero ja tupakointi kuuluivat Annelin tyyliin 1965, kun hän eräänä iltana päätyi yksin elokuviin. Viereiselle paikalle istahti pitkä nuori mies.

Hiljaa virtaa Don alkoi pyöriä. Väliajalla vierusnaapuri esittäytyi Vingardiksi ja tarjosi Annelille filtterittömän John Silverin. Elokuvan jälkeen nuori smålantilaismies vei Annelin autolla kotiin ja ehdotti treffejä.

Koneinsinööri Vingard Hjalmarsson ja Anneli Snellman vihittiin 1966 syksyllä. Pojat Henrik ja Peter syntyivät 1970-luvun alussa. Annelista tuli Ruotsin kansalainen.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi