Dollarihymyn vetovoima katosi

 Suomen autokanta oli hyvin amerikkalaispitoista ennen toista maailmansotaa. Ford, Chevrolet, Plymouth ja Dodge olivat hallitsevia merkkejä.

Sotavuosien jälkeen tilanne muuttui. Amerikkalaiset menettivät vähin erin asemansa. Ne joutuivat rekisteröintitilastoissakin kohtaan "muut merkit."

Herää kysymys, mihin dollarihymyn vetovoima katosi? Ei välttämättä mihinkään. Kävi vain niin, että kun autoilusta tuli 1960-luvulla koko kansan puuhaa, hinnat nousivat, ja jenkkiautot olivat enää harvojen tavoiteltavissa.

Amerikkalaiset jatkoivat olemassaoloaan Suomessa loistoautoina. Ne olivat useimmiten joko edustus- tai taksikäytössä, sillä yhdysvaltalaisilla ei ollut tarjota myyntiin mitään pieniä ja halpoja malleja.

Yhdysvaltojen autoteollisuus kulki 1960-luvulla omia teitään. Dollari oli vahva eikä vientiä isommin ollut. Autoja tehtiin amerikkalaiseen makuun. Toisin sanoen kaiken piti olla suurta.

Esimerkiksi 1960-luvulla tehdyt Chrysler New Yorkerit olivat yli 5,5 metriä pitkiä. Moottoreiksi tarjottiin joko 6,7- tai 7,2-litraista V8:a. Bensiiniä kului hulppeasti.

New Yorker on pisimpään Yhdysvalloissa käytössä ollut mallinimi, sillä Chrysler valmisti ensimmäisen New Yorkerin jo 1939. Viimeinen New Yorker tuli markkinoille 1996.

Kehitys jatkui Atlantin takana samankaltaisena vielä 1970-luvulla, vaikka öljykriisit hillitsivät. Vuoden 1978 Chrysler New Yorker oli viimeinen n iin sanottu maantielaiva. Pituutta oli jo lähes kuusi metriä. Seuraavana vuonna malli oli metrin lyhyempi ja moottoristakin oli kadonnut iskutilavuutta. Mutta yhtä kaikki, jenkit olivat edelleen isoja.

Yhdysvalloissa valmistetut autot pitivät pintansa pitkään loistoautoina. Suomen presidentitkin ajoivat Cadillacilla aina vuoteen 1996 ennen kuin siirtyivät saksalaiseen kalustoon.

Atlantin takana ymmärrettiin mukavuuden merkitys. Automaattivaihteisto, ilmastointi, ohjaustehostin, vakionopeuden säädin, sähköiset ikkunannostimet ja lamppujen luukut ovat esimerkkejä vakiovarustuksesta 1960- ja 70-luvun jenkkiautoissa.

Hetken näytti siltä, että eurooppalaiset lähtevät mukaan amerikkalaisten mammuttikisaan. Mercedes-Benzin S-sarja esiteltiin Pariisissa 1972. Lippulaivana oli 450 SEL-malli, jossa oli 6,9-litrainen V8-moottori. Öljykriisi iski kuitenkin pian, ja eurooppalaiset valmistajat alkoivat kiinnittää entistä enemmän huomiota talouteen.

Nykyään Yhdysvaltojen ja Euroopan automallien perusolemuksessa ei ole enää suurta eroa. Amerikkalaiset ovat jopa ryhtyneet valmistamaan dieselkäyttöisiä autoja yrittäessään vallata takaisin menettämiään markkinoita Vanhalla Mantereella.

Lähteitä: Olli J. Ojanen: Autot ja Autoilu Suomessa 60-luvulla, Nick Georgano, Michael Sedgwick, Bengt Ason Holm: Bilen 1930-2000, wikipedia.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi