lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄILLÄ SUOMI AJOI

Lada kesti tuulet ja tuiskut

28.10.2006 0:00

Edesmenneen Neuvostoliiton autoteollisuuden suosituin tuote oli Lada, jonka valloitusretki Suomessa alkoi 1971. Perusmalli oli Lada 1200.

Neuvostoliitto ja Italia tekivät lisenssisopimuksen autonvalmistuksesta vuonna 1966. Togliattiin Volgan rannalle rakennettiin jättiläismäinen autotehdas. Ladojen valmistus alkoi Togliattissa vuonna 1970. Lada 1200 perustui nimenomaan Fiatin 124-malliin vuodelta 1966.

Suomessa Lada sai nopeasti tukevan jalansijan. Kymmenen myydyimmän automerkin joukkoon Lada nousi jo vuonna 1972 eikä sen jälkeen luopunut asemistaan ennen kuin kymmenen vuotta sitten.

Lada 1200 oli taattua "saippualaatikkomallia". Se oli perusauto sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ladassa oli Fiatia vain ulkonäkö. Esimerkiksi moottori oli venäläisten omaa tuotantoa.

Turhia hienouksia Lada 1200:sta oli turha etsiä. Se oli takavetoinen, suoraviivainen auto, jota liikutti 1 198-kuutioinen nelitahtimoottori. Tehoa oli 60 hevosvoimaa, maksimivääntö vaatimattomasti 87,3 newtonmetriä.

Tiedot kertovat, että Lada oli kohtalaisen luotettava, karuihin oloihin tottunut kulkuneuvo. Lada oli edullinen hankkia esimerkiksi länsiautoihin verrattuna. Kun näppärien autoihmisten oli helppo tehdä auton vaatimia pikkukorjauksia itse, itätuonnin suosio oli taattu.

Togliattin tehtaan suunnitteluosasto muutteli varsin kitsaasti auton ulkonäköä. Sama kuosi vallitsi, mutta pikkumuutoksin saatiin kuitenkin aikaan mallivalikoimaa.

Farmari Lada Combi tuli markkinoille vuonna 1972, vahvemmalla moottorilla varustettu 1500 S aloitti 1973. Siinä oli perusmallista poikkeava jäähdyttäjän säleikkö ja erilaiset valot.

Perusmalliin perustuva Lada 1300 ilmestyi maanteille 1974. Lada 1200 L oli perusmoottorilla varustettu muunnos 1300:sta jne.

Pieniä viilauksia tehtiin myös perusmalliin. Vuonna 1978 esiteltiin paranneltu versio 1200:sta. Siinä oli uutta esimerkiksi peruutusvalo, takalasin lämmitin ja niskatuet edessä.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vanhat Ladat muuttivat itään melko nopeasti Suomen teiltä ja kaduilta. Ladojen valmistus kuitenkin jatkuu täyttä päätä. Yhteistyötä tehdään jopa General Motorsin kanssa. Malleja on monta. Ensi vuonna markkinoille ilmestyy Lada Priora.

Vanha perusmalli tottelee nykyään mallinimeä Lada 2105.

Suomessa on tarjolla vain Lada 110-mallin eri versioita. Viime vuonna Suomessa myytiin 455 uutta Ladaa.


Lähde: www.ladakerho.fi

Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.