lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄILLÄ SUOMI AJOI

Matka joutui kuin lentävällä matolla

28.3.2009 0:00

kuvankäsittely pauligin keräilysarjaa mukaillen kimmo taskinen

 Autoilevan maailman leuka loksahti, kun Citroën DS esiteltiin Pariisin näyttelyssä 1955. Toisin kuin nykyään, Citroën onnistui tuomaan näyttelyyn täysin salassa pidetyn uutuuden, joka löi kaikki ällikällä.

Citroën DS oli muotoilultaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan jotain aivan uutta ja erikoista. Hämmästyksestä toivuttuaan näyttelyvieraat ryhtyivät kirjoittamaan tilauksia. Jo ensimmäisen näyttelypäivän jälkeen Citroënilla oli koossa yli 10 000 DS:n tilausta.

Hydrauliikan käyttäminen jousituksessa, jarruissa ja voimansiirrossa oli poikkeuksellista.

Varsinkin DS:n nestejousitus teki vaikutuksen kaikkiin. Meno oli kuin "lentävällä matolla", kuten termi siihen aikaan kuului.

Myös auton ulkomuoto poikkesi tavanomaisesta. Suunnittelija oli italialainen Flamino Bertoni, jonka rohkea luomus eli pitkän ja näyttävän elämän.

Citroën valmisti lähes 1,5 miljoonaa DS-mallia.

Mallin suuri ihailija oli Ranskan presidentti Charles de Gaulle, joka kiitti luodinkestävää virka-autoaan hengestään. Jean-Marie Bastien-Thiryn suunnittelemassa murhayrityksessä 1962 de Gaulle pystyi pakenemaan paikalta, vaikka kaksi Citroën DS:n rengasta ammuttiin tohjoksi.

DS:n ominaisuudet riittivät täyteen vauhtiin tyhjilläkin renkailla.

Citroën DS oli tekijä myös kilparadoilla. Pauli Toivonen voitti DS:llä Jyväskylän Suurajot 1962 ja Monte Carlon rallin 1966. Toivonen ei kuitenkaan ottanut Montessa palkintoa vastaan, sillä hän oli maalissa vasta viides. Edellä olleet brittiautot (kolme Miniä ja yksi Ford Cortina) hylättiin kyseenalaisen valosäännön takia.

Moinen kikkailu ei Toivosta miellyttänyt. Hän ei sen koomin kilpaillut enää Citroënilla.

Citroën DS oli syntyessään jossain määrin alitehoinen. Vuonna 1965 markkinoille tulikin DS 21, jossa oli 2,1-litrainen kone. Viisi vuotta myöhemmin 2,1-litraisen tehoa nostettiin edelleen Boschin kehittämällä elektronisella polttoaineen ruiskutusjärjestelmällä, joka oli harvinaisuus sarjatuotantomalleissa.

Lopulta 1973 esiteltiin vielä 2,3-litrainen moottori, josta irtosi peräti 143 hevosvoimaa.

Pari vuotta myöhemmin DS tuli tiensä päähän. Seuraaja oli nimeltään Citroën CX.


Lähteitä: Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla, Timo Laitinen: Autot 70-luvulla, citroenkerho.fi, wikipedia.

Helsingin Sanomat | hs.auto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.