lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄILLÄ SUOMI AJOI

Menestystarina alkoi Kalastajatorpalla

17.5.2008 0:00

kuvankäsittely pauligin keräilysarjaa mukaillen kimmo taskinen

 Suomalaisen kauppavaltuuskunnan matka Japaniin 1962 poiki sopimuksen, jonka seuraukset näkyvät tänäkin päivänä Suomen kaduilla ja teillä. Paavo Korpivaaran johdolla käytyjen neuvottelujen tuloksena alkoi Toyota-merkkisten autojen maahantuonti.

Muutamia koeautoja (pikkuauto Toyopet Tiara) tuotiin jo 1962, mutta varsinainen tuonti alkoi 1964. Silloin esiteltiin kuusipaikkainen sedan Toyota Crown Helsingin Kalastajatorpalla. Alkoi menestystarina, jonka loppua ei näy.

Toyota on ollut Suomen suosituin automerkki koko 2000-luvun ajan. Ensimmäisen kerran Toyota oli rekisteröintiykkönen kuitenkin jo vuonna 1985. Seuraavalla vuosikymmenellä japanilaiset menettivät asemansa, mutta palasivat kärkeen vuonna 2000.

Crown on yksi vanhimmista edelleen käytössä olevista mallinimistä. Jo 13:ssa sukupolvessa olevan Crownin elämä jatkuu edelleen voimakkaana Japanissa ja muualla Aasiassa. Viime syksynä Toyota esitteli Tokion autonäyttelyssä Crown Hybridin.

Toyota aloitti Crownin valmistuksen 1955. Suomeen tuodut ensimmäiset Crownit olivat toista sukupolvea. Siihen aikaan Toyota ei ollut vielä maailman suurin autonvalmistaja, vaan tilaston kymmenes. Eivätkä japanilaiset olleet kovin yleisiä autoja Euroopassa muutenkaan.

Voidaankin sanoa, että Korpivaaran veljekset olivat kaukonäköisiä ryhtyessään kauppoihin japanilaisten kanssa. Suomi oli toinen Euroopan maa Tanskan jälkeen, johon Crownit rantautuivat.

Lähteiden mukaan Korpivaara-yhtiön tilanne 1960-luvun alussa oli kuitenkin sellainen, että edustuksia haettiin kissojen ja koirien kanssa. Melko tuntematon Toyota mahtui hyvin suunnitelmiin. Crown oli myös malli, jolla Toyota vihdoin uskaltautui maailmanmarkkinoille. Löytyi yhteinen sävel.

Erittäin tilavana autona Toyota Crown sai heti hyvän suosion esimerkiksi taksikäytössä. Vuonna 1964 rekisteriin merkittiin vain 30 Toyotaa, mutta seuraavana vuonna jo 1 254 autoa, joista taksiin 154.

Japanilaiset valtasivat hetkessä pysyvän jalansijan suomalaisten autonostajien sydämessä. Muutaman vuoden etumatkalla liikkeelle päässyt Datsun (nyk. Nissan) nousi kymmenen myydyimmän auton joukkoon Suomessa jo 1965. Toyota ilmestyi Datsunin kannoille seuraavana vuonna ja 1970 Toyota oli jo rekisteröintitilaston kolmonen.

Crownin ohella Toyotan maalivalikoimaan kuuluivat 1960-luvulla esimerkiksi Corolla ja Corona. Crown oli kuitenkin malli, joka käynnisti valloitusretken.

Viimeiset Crownit suomalaisille ostajille tuotiin 1985. Sen jälkeen Korpivaara Oy toi vielä joitakin Crown-autoja, mutta vientiin. Useimmat menivät Moskovaan.

Kaikkiaan Crowneja tuotiin Suomeen yli 14 000. Sedanit olivat enemmistönä (8 918) ennen farmareita (5 179). Lava-autoja eli pick-upeja tuotiin vain nimeksi (563).


Lähteitä: Kalevi Karusuo: Fiude. Olli J. Ojanen: Autot ja Autoilu Suomessa 60-luvulla. Joachim Kuch: Toyota vuodesta 1936.

Helsingin Sanomat | hs.auto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.