Suuren läsnäolon tulkintoja

 Sanottakoon heti aluksi, käsi sydämellä, että vaikka HS:n kirjoitussarjalla ei olisi mitään yhteyttä Synkkien laulujen maa -levyyn, pitäisin sitä yhtenä vuoden parhaista kotimaisista levyistä.

Ajatuksella valitut solistit tuovat sen viimeisen silauksen, mutta Synkkien laulujen maa on myös erinomaisten sovittajien ja viimeistellyn vivahteikkaasti soittavan bändin juhlaa.

Tommi Vikstenin yhtyeessä musisoivat Vikstenin (kitarat) lisäksi Janne Haavisto (rummut, lyömäsoittimet), Tom Nyman (bassot), Petri Hakala (kitarat, mandosello, mandola ja mandoliini) sekä Pekka Gröhn (piano, urut, lyömäsoittimet). Avustajakaartiin kuuluvat muun muassa Olli Haavisto (pedal steel ja dobro) sekä Pentti Lahti (saksofonit).

Viksten ja Riku Mattila ovat onnistuneet parhaimmissa sovituksissaan puhaltamaan kaikkien tuntemiin biiseihin uutta henkeä ja ilmavuutta. Hyvin erilaiset laulut elpyvät elämään toista tulemista, kuten Maria Magdalena (PMMP) ja Peltoniemen Hintriikan surumarssi (Lauri Tähkä).

Katri Ylander löytää eleettömän herkän vireen paljon soitettuun Joutsenlauluun, mutta Murheellisten laulujen maa jää Anna Erikssonin laulamana etäiseksi: teksti huutaa raavaan miehen tulkintaa.

Joidenkin tekstien hurjuus korostuu nyt enemmän kuin alkuperäisversiossa konsanaan. Näin käy erityisesti Paula Vesalan ja Olavi Uusivirran duetossa Pimeä tie, mukavaa matkaa.

Gösta Sundqvistin alkuperäisen laulun (1988) ironisesti keventävä sivujuonne puuttuu kokonaan, ja parin hentoa yhteislaulua kuunnellessa tekisi mieli huutaa, että älkää tehkö sitä: älkää ajako kaasu pohjassa perhettä kuoliaaksi.

Raha ei vieläkään tuo onnea. Teksti tuo mieleen lehtiotsikoita lähimenneisyydestä, kun elintasokilvan kulissit romahtavat:

"Jäädä saat julma maa, kun emme enää nyt jaksaneet/ Meidät saa unohtaa, jos emme tarpeeksi maksaneet..."

Siiri Nordinin on the road -henkinen, käheä tulkinta Oi mutsi mutsista on levyn vaikuttavimpia. Kirkonkellot kumahtelevat, Pepe Ahlqvistin aavemainen huuliharppu säestää menoa – ja Tuomari Nurmion lauluun kirjoittama uusi säkeistö muuttaa näkökulman.

Synkin laulu -kirjoitussarjassa lukijat muistelivat laulua lauletun jo kansalaissodan aikana.

Uudessa toisessa säkeistössä laulajaminä käykin häviämään tuomittua sotaa kuningas alkoholia vastaan.

Nurmio itse laulaa kaksi pateettisinta 1970–80-luvun itsesääli-iskelmää, Yksinäisen ja Elämän valttikortit. Jälkimmäinen on kirjoitettu kieli poskessa ja Yksinäisessä on tahatonta "kukkaset nauraneet ei" -komiikkaa. Nurmion tulkinta ei rienaa, ei pilkkaa, vaan nostaa tekstiin lisää elämän rosoa.

Kari Tapion ääni solahtaa Lumi teki enkelin eteiseen -biisin kantrisovitukseen siinä missä saapas lännenmiehen jalkaan.

Ville Valo ja Kari Tapio veisaavat Täällä Pohjantähden alla kuin hartaan virren, osittain unisonossa, osittain vuorovetona ja kaiken aikaa antaumuksella. Erittäin riisuttu säestys alleviivaa intiimiä tunnelmaa: tähdet tulevat liki.

Ja onhan siinä vielä ihan oma komeutensa, että kansainvälisesti menestynyt hevimies Ville Valo vetää levyn päätteeksi koruttoman hartaasti kansanlaulun Kun minä kotoani läksin.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi