lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAIDESALONKI

Elokuun teos: Jasmin Anoschkinin Maija

5.8.2011 10:10

Elokuun taideteoksen esittelee Espoon modernin taiteen museo Emman johtaja Markku Valkonen.

Tämä on viattoman katsojan tulkintaa Jasmin Anoschkinin maalauksesta nimeltä ”Maija”. En tunne taiteilijaa, enkä hänen (mahdollista) malliaan.

Mutta sitten muistin pohjalta nousee kuvia elämänmakuisista muotokuvista: sama taiteilija.

Jasmin Anoschkinin ”Maija” on sujuvasti maalattu, kevyesti ekspressionistinen teos, josta aluksi huomaa epätavallisen sommittelun. Figuuri on sijoitettu katsojasta päin oikealle laidalle, kun taas keskellä ja vasemmalla on niukasti kuva-aineksia, melkein tyhjää. Sommittelu pysyy kuitenkin tasapainossa, sillä osin tyhjä tila on yllättävän raskas.

”Maijan” ilmettä on vaikea tarkasti määrittää. Kokipa sen sävyltään positiiviseksi tai negatiiviseksi, herää kysymys, onko kuvatulla henkilöllä ja vuoteelle asetetuilla vihanneksilla jokin erityinen yhteys. Ja miksi tyhjä vaateripustin on sijoitettu hänen päänsä yläpuolelle. Jos maalaus olisi tehty sata vuotta sitten, sanoisin, että vihannekset edustavat maskuliinisuuden symbolista läsnäoloa. Tässä tapauksessa merkit viittaavat poissaoloon; tyhjä vaateripustin ja tuplavihannekset vailla toista aterioijaa. Tai sitten Jasmin Anoschkin on tehnyt maalauksen kummemmitta tarkoituksitta.


Jasmin Anoschkinin teos ”Maija” on huutokaupan ajan esillä Mediakulmassa Sanomatalossa, Töölönlahdenkatu 2.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.