Lokakuun teos: Ilkka Väätin Kulu

Lokakuun taideteoksen esittelee Espoon modernin taiteen museo Emman johtaja Markku Valkonen.

Jos tämän maan taiteilijoista pitää valita Veli Ponteva, niin se on varmasti Ilkka Väätti, taiteilija, jonka maalaukset ovat jämerän hienoja kuin tiiliseinät. Niistä puuttuvat klassisen konstruktivismin tyypilliset eleet. Niissä ei ole Lars-Gunnar Nordströmin rakettimaisia liikekuvioita eikä kiiltopinnan ja kimakan värin teollista etäisyyttä. Väätti ei myöskään seuraile Birger Carlstedtin juonikkaita sommitelmia ja valöörisointuja.

Väätti on maailmanmatkaaja. Hän poimii aiheensa ja värimaailmansa milloin Afrikasta, milloin Latinalaisesta Amerikasta tai Aasiasta, kuten Kulu-maalauksen (puureliefi) intialainen tekstiilikuvio muistuttaa.

Väätin maalausten väreissä on lämmintä maan makua: keltamultaa, punamultaa, asfalttia, okraa ja muita mineraaleja. Ja ­Kulu-maalauksen mustat neliöt maistuvat vanhan ajan lakritsilta. Värit eivät silti tunnu viittailevan taaksensa, niissä ei nähdä jotakin, vaan ne ovat. Sama koskee Väätin teosten sommittelua, neliö on neliö eikä porras jonnekin.

Mutta jos luulit katsovasi lukkoon lyötyä symmetristä sommitelmaa, vasen alakulma iskee silmää, ja huomaat, että sehän on sininen ja vihreänharmaa, kun taas oikea alakulma on musta ja oranssi. Katsojan tulkintapeli vaikeutuu. Onko seinän sininen neliö aukko johonkin? Ja mistä niissä muissa väreissä olikaan kysymys?

Tässä sitä taas mennään teoksen ”taakse”. Juuri kun kaiken piti olla selvää, taiteilija on järjestänyt ihailtavan ansan.

Ilkka Väätin maalaus ”Kulu” on huutokaupan ajan esillä Mediakulmassa Sanomatalossa, Töölönlahdenkatu 2.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi