lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

Ajotuntimäärä vai ajettu matka

26.3.2007 16:07

Miksi autojen huoltovälit määräytyvät kilometrien eli ajetun matkan mukaan ja työkoneissa tuntien mukaan?

Tallirengin mobilisti-harrastuksen kautta oppima "totuus" on, että ammoisina aikoina suunnistaminen harvalla tieverkolla perustui, myös Amerikassa, matkan mittaamiseen tunteina. Tällöin matkan mittaaminen oli teknisesti helpohkosti toteutettavissa.

Työkoneiden tapauksessa käyttötunnit ovat paikallaan. Usein suurin kuormitus moottorille tulee paikallaan seistessä ja työtehtävää suoritettaessa – esimerkkinä vaikka kaivinkone.

Autoissa huoltovälien määrittäminen ajetun matkan kautta on ollut suoraan sanoen kelvottoman epämääräinen keino, mutta käytännössä paras mahdollinen.

Työkoneissa käyttötuntimittari on tehnyt saman asian kuin autoissa matkamittari, mutta silläkin on oma epämääräisyytensä.

Teknisesti paras ratkaisu on nykyisin yleistynyt huoltovälin ilmaisin, joka huomio käyttöolosuhteita ja rasitusta.

Samaan hengenvetoon Tallirenki ei voi olla puuttumatta keskusteluun huoltojen hinnoista: nykykalusto haluaa mekaanikon pakeille kerran vuodessa tai 20-30 000 kilometrin välein.

Jos se nyt on hieman kalliimpaa, niin muistelkaapa aikoja kun huoltoväli oli 10 000 kilometriä ja siinä välissä vaihdettiin öljyt sekä rasvattiin noin 20 kohdetta auton alustassa...

Kyllä nykyään on paremmin!

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.