lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

Autoverotuksen muutos

29.12.2008 14:39

Autoveromuutos tuli ja on vielä tulossa. Mitä tuumii asiasta Tallirenki?

Tallirenki pääsi keventämään mieltään uudesta verosysteemistä heti tuoreeltaan, joten ei palata enää samoihin asioihin.

Kansan syviä rivejä kuunnellessaan renki on tullut siihen tulokseen, että lähes ainoa negatiivissävytteinen asia on ollut joidenkin dieselautoilijoiden pettymys.

Auton ostajahan hyötyi veromuutoksesta itse ostotilanteessa ja osittain sen jälkeenkin. Vuotuinen ajoneuvoverohan määräytyy vuodesta 2010 lähtien joko hiilidioksipäästöjen tai auton massan perusteella, riippuen iästä.

Uudet autot kuuluvat ensin mainitun veroperusteen piiriin, joten hiukan pienemmällä kulkevat dieselit saavat pienen edun.

Pettymys on aiheutunut, koska käyttövoimavero jää näillä tiedoin edelleen olemaan. Koska bensan ja dieselin välinen hintaero on pieni, käyttökuluissa säästöä tulee lähinnä bensiinimoottoria pienempien litrakulutusten takia.

Kun tämä etu lisätään tulevaan vuosittaisen ajoneuvoveron etuun, jäädään edelleen huomattavasti pakkaselle käyttövoimaveron jälkeen. Lunta tulee lisää tupaan, kun aletaan kuolettaa dieselauton korkeampaa hankintahintaa.

Jaarittelun lopputulemana on se, että bensiiniauton kanssa tasoihin päästään vasta kohtuullisen korkeilla vuotuisilla ajomäärillä.

Itse asiassa aletaan olla jo aika lähellä Suomessa keskimäärin ajettavaa ajosuoritusta.

Tämän vuoksi erityisesti dieselautoihin siirtyneet ovat olleet näreissään, koska he ovat luulleet ostaneensa säästöpossun, joka röhkii euroja kotiin päin jo parkkiruudussa seisoessaankin.

PS. Muutenhan muutos on mennyt kivasti, eikö? Autokanta nuortuu ja sitä rataa. Jotkut ilonpilaajat ovat tosin muistuttaneet, että kahden auton taloudet ovat lisääntyneet – autoja ei poistukaan samaa tahtia kuin uusia ostetaan. Syyksi on esitetty sitä, että hintojen putoamisen vuoksi "kaikilla on varaa ostaa auto". Reilusti käyttöarvoa sisältävät pelit ovat todella huokeita, joten kynnys tyydyttää auton hankkimisen tarve on matala. Mutta tähän suuntaanhan veikkailtiin jo ensimmäisessä vastauksessa...

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.