Hidastetöyssyt

Päivittäin näkee kuskeja, jotka ajavat hidastetöyssyn yli ns. toiselta puolelta, eli toisen sivun renkaat eivät nouse töyssyn päälle ollenkaan. Onko tästä oikeasti jotain hyötyä, vai onko se vain itsensä huijaamista? Nopeammaksi se ei ainakaan mielestäni ylitystä tee. Minkälaisia vaurioita autoon voi saada, mikäli töyssyyn kajauttaa huomaamatta liian lujaa, sanotaan vaikka 40km/h?

Tallirenki kärsii päivittäin töyssyistä matkalla töihin ja töissä seurauksia katsoessaan. Anteeksi jo etukäteen seuraavan vastauksen sävy, minullakin on pikkulapsia, mutta...

Hidastetöyssy on ympäristörikos! Tulevat vuodet tulevat sen osoittamaan. Kavennuksia tai pujotteluratoja ja järki käteen määrän suhteen. Please.

Tallirenki haluaa alleviivata vihreää näkökulmaa töyssyjen kohdalla: töyssy on paikallinen, pistemäinen merkittävä melupäästön aiheuttaja, jarrupöly ja pakokaasut lisääntyvät, raskaat ajoneuvot saavat aikaa tärinää, katupöly nousee ilmaan (sellaista töyssyä ei saa puhtaaksi keväällä kuin hammasharjalla).

Ja kysytäänpä lumiaurakuskilta tai siltä joka liukastuu töyssyn kohdalla murtaen solisluunsa. No lumenauraus lienee ulkoistettu, joten ei niistä tarvitse muka välittää...

Töyssyn ylittäminen on henkilökohtainen juttu. T

allirenki joutuu ajamaan sellaisen tyyny-mallisen espoolaisen töyssyn ylitse kuvaamallasi tavalla, koska maavara loppuu vaihteiston alla. Nyyh, siis sitä Espoota!

Arvelisin kokemuksesta, että jos kiertää töyssyä siten, että toiset renkaat menevät sileää pintaa, osa kuljettajasta kokee sen miellyttävämmäksi. Ainakin jos sileää pintaa menevät kuskin puolen renkaat.

Ihmisten kokevat ja sietävät pitkittäistä sekä sivuttaista heilahtelua eri tavalla. Fysiologisesti sivuttainen heilahdus on pahin, eli suoraan yli olisi lääkärin määräys parhaasta ylitystavasta.

Asiaa on tutkittu mm. maataloustraktorien kohdalla. Siellähän esimerkiksi kynnettäessä traktori on vinossa ja renkaat kulkevat erityyppisillä alustoilla.

Tässä kohdin kuitenkin neuvonani on elä ja anna toisten elää eli menköön millä tyylillä haluaa. Kurjaa se kumminkin on.

Mutta sitten Tallirengin hyvin henkilökohtaisena kokema asia. Mitä menee rikki, kun kajauttaa töyssyyn. Melkein mitä tahansa voi mennä rikki.

Pahin (ja aika helppo) on saada öljypohja ja/tai vaihteisto kalahtamaan maahan siten että halki poks ja öljyt kadulle. Matka jatkuu vain hinaamalla ja palokuntaa tarvitaan siivoamaan katua – ympäristön ja moottoripyöräilijöiden turvallisuuden tähden.

Hieman lievempää, mutta yhtä kurjaa on tärvellä jäähdyttimen alalaita tai mitä siellä nyt sitten ensimmäisenä onkin: välijäähdytin, ilmastoinnin kenno, automaattivaihteisto öljynkiertoputki jne. Kaikki johtavat korjaamon konsultointiin. Erityisesti talvella iskunvaimentimet ovat kovilla, kun vaimentimen öljyt ovat jäykät.

Lisäksi pahimmillaan pyörän kulmat muuttuvat. Tai ehkä se on parhaimmillaan, koska siitä voi selvitä vain säätämällä, jos säätövaraa riittää. Vanteet ja renkaat ovat itsestäänselviä uhreja.

Kaverien kanssa on tallilla väitelty miten tulisi reagoida töyssyyn kun sen huomaa liian myöhään? Paniikkijarrutus toki vähentää nopeutta, mutta siirtää painoa etuakselilla ja painaa etujouset jo valmiiksi kasaa.

Kaikkein paras olisi napakasti jarrulla nopeutta pois, mutta poljin ylös hyvissä ajoin ennen töyssyä, jotta jousitus ei ole ihan kasassa "kun tulee turpaan".

Hidastetöyssyjen tehoa ajonopeuksien pakottamisessa alas ei voine kieltää, mutta hommassa on nykyään liioittelun makua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi